Kustomointi: maalaaminen

Siinä missä maalausaineet ja -välineet esiteltiin jo välinesivulla, kertoo tämä artikkeli maalaamisesta tekniikkana ja tapana hyödyntää värejä.

Kirjoittanut: Afuze. Kuvien kustomit ovat omiani.

Lähdetään jälleen perusjutuista.

Miksi maalataan? Jotta saadaan hevosesta jonkin värinen. Miten maalataan? Käyttämällä sivellintä värin levittämiseen. Millä värillä maalataan? Niillä, joiden ansiosta haluttu väri hevoselle saadaan - konkreettisesti.

Ensimmäistä kysymystä ei tarvitse sen enempää puida, mutta seuraavissa kyllä olisi analysoitavaa kirjaksi asti. Aloittelija ei kuitenkaan kirjaa tarvitse, ettei tule liian suurta alemmuuskompleksia tai "en ikinä opi noin hyväksi" -oloa. Perusjuttujen perusjuttuhan on asioiden yksinkertaistaminen; rautalangasta vääntäminen.

Itse kuitenkin suosittelen suurin piirtien seuraavanlaista kaavaa:

Vaihe 1. Pohjamaali 
Varsinaisen värin perusta on pohjamaali (jolla voidaan tarkoittaa sekä pohjasävyä että pinnoitetta, jolla helpotetaan värien tarttumista ja tasaista näkyvyyttä). Se on joko itsessään sopiva pohjasävyksi tai sitten pohjasävy maalataan sen päälle; jos pohjustat hevosen gessolla ja haluat siitä kimon, voit varmaan käyttää itse gessoa pohjasävynä, mutta ruunikolle joudut tekemään pohjalle esimerkiksi vaaleanruskean värin, joka siis tulee gesson päälle. Akryylimaaleja käyttäessä on järkevintä pohjamaalata suoraan sillä, millä haluaa turkin vaaleimman sävyn tehdä.

Sopiva pohjasävy keskiverroille ja tummille rautiaille ja ruunikoille.

Vaihe 2. Turkin sävytys
Kun pohjaväri on oikeanlainen, pitää hevoseen lisätä turkin sävyt. Jokaisessa 'yksivärisessäkin' hevosessa on sävyjä - muunmuassa kainalot, kupeet, takareidet, vatsalinja, silmän- ja turvanympärykset tuppaavat olemaan ainakin hieman vaaleamman sävyiset kuin muu turkki, ja selkäpuolella hevosella voi olla vastaavasti tummempaa väriä. Ainoa väri, jonka voi jättää sävyttämättä, on musta; tosin hyvin, hyvin usein mustassakin kyllä on sävyjä. Kakkosvaiheeseen kuuluu myös papurikkokuvioinnin tekeminen, jos sellaista on hevoselleen kaavaillut.

Keltaisesta saa pohjasävyn monelle lämpimälle värille; voikolle, rautiaalle, ruunikolle, hallakolle...

Siitä tuli vahvasti pangaroitunut punarautias. Huomatkaa palettina toiminut talouspaperi.

Valkokirjavalle hevoselle tehdään ensin pohjaväri (jollainen se olisi ilman valkoisia alueita) niihin kohtiin, missä sitä näkyy, ja merkit (maallikkokielellä laikut tai täplät...) maalataan tämän päälle. Halutessaan merkkien rajat voi luonnostella vaikka puuvärikynällä pohjavärin (tai -sävyn) päälle, mikä helpottaa esimerkiksi papurikkokuvion tekemistä, kun näkee tarkalleen kohdat joihin sitä ei tarvitse tehdä. Tapoja on varmaan yhtä paljon kuin tekijöitäkin.   

Vaihe 3. Ihon maalaaminen ja sävytys
Turkin jälkeen maalataan iho. Hevosen iho on yleensä jonkinsävyinen harmaa, valkoisten merkkien (tai jos hevosen väri on esimerkiksi tuplavoikko) kohdalla vaaleanpunainen.

Vaihe 4. Jouhien maalaaminen ja sävytys
Jouhiin kannattaa käyttää kahta eri sivellintä - leveää ja pientä kärkisivellintä. Suurin osa jouhien pinta-alasta maalataan lattasiveltimellä, minkä jälkeen tehdään yksityiskohdat (ts. jouhien kärjet ja muut kapeat kohdat) pienellä kärkisiveltimellä. Jouhien maalaaminen on henkisesti raskasta, koska se on vaikeaa, huteraa ja siinä on helppo tehdä asiat kerrasta pieleen (älkää nyt silti peruuttako uudelleenmaalausaikeitanne tämän takia...), joten maalaajan tulee olla kärsivällinen ja keskittyä. Hyvä tulos on kaiken vaivan arvoinen.

Turkkia vasten olevat jouhenpäät maalataan pienellä kärkisiveltimellä kärjestä alkaen.

Vaihe 5. Valkoiset merkit, kaviot ja silmät
Jos hevosesta ei tullut valkokirjavaa, tehdään valkoiset merkit tässä vaiheessa, jos niitä on. Välineenä olkoon pieniä siveltimiä sekä lattana että kärkisenä.

Merkkien jälkeen maalataan kaviot; niitä varten voi sekoittaa värit näin: musta + valkoinen = harmaa, sekä valkoinen + keltainen + tipla punaista = lämmin kerma. Värien välisestä suhteesta (määrästä) riippuu sitten se, tuleeko sävystä sitä mitä haluttiin. Itse maalaan kaviot nykyisin aina Derwent -merkkisillä vesiliukoisilla puuvärikynillä, jotka levitän lakalla. Kynistä kannattaa käyttää mm. harmaata, valkokavioihin ruskeita ja oransseja; harmaat kaviot kannattaa värittää tummiksi ja vaaleat vähän kevyemmin, oli ne tarkoitus laveerata tai ei (riippuu siitä onko kynä vesiliukoinen vai ei).

Derwent Inktense -kyniä. Näitä voi laveerata eli levittää vedellä (tai tässä tapauksessa lakalla). Tummanruskea ja oranssi.

Kavio väritetän vaakasuuntaan viivoittaen.

Kaviot laveerattuina.

Silmät maalataan pienellä siveltimellä ja mieluiten useissa ohuissa kerroksissa. Ensin maalataan silmävalkuainen, sitten iiris ja lopuksi pupilli. Valoheijastumia ei pidä maalata.

Vaihe 6. Viimeistely ja lakkaus
Kun hevonen on kokonaan maalattu, se pitää vielä lakata joko mataksi tai hitusen kiiltäväksi; keskimäärin kiiltävyys on se, mitä kustomoinnissa vältetään, koska oikeat hevoset eivät ole muovisia - ja pienoishevosen tulee näyttää oikealta hevoselta. Lakan voi levittää siveltimellä tai sienityökalulla (miten kukakin parhaaksi kokee).

Huomaattehan...
...että jokainen maalausprosessi on loppujen lopuksi tapauskohtainen! Järjestys ei aina ole yksi ja sama, vaikka jokin peruskaava ehkä kannattaa ollakin. Lopullinen maalausjärjestys määräytyy aina maalattavan mallin mukaan. Myös välineillä ja materiaaleilla on merkitystä tässä. 

---------------------------------

Maalausvälineiden huolto maalauksen aikana
Siveltimet tulee pestä aina, kun väri vaihtuu. Tämä tarkoittaa käytännössä välineen karvaosan sivelyä vesiastian pohjaa pitkin, samalla sitä voi varovasti painaa alaspäin. Näin varmistetaan, että kaikki maali irtoaa kunnolla myös karvojen tyvistä. Seuraavaksi sivellin huuhdellaan samalla tavalla puhtaammassa vedessä. Sitten sillä sivellään talouspaperia, jotta vesi imeytyy pois karvoista. Niitä voi myös hieman muotoilla ja silitellä sormin.

Vesikippojahan kannattaa olla kaksi, jolloin toinen on likaantumista (maalin poishuuhtomista) ja toinen huuhtelua varten. Molemmat kannattaa pestä ja vedet uusia ainakin sitten, kun heppa on valmis tai jokin työläämpi osuus on saatu maalattua. Varsinkin siinä vaiheessa, kun huuhtelu tuottaa edelleen rantuja talouspaperiin, tulee vesi vaihtaa.

Sivellintä ei koskaan jätetä pesemättä, kun maalaus keskeytyy tai lopetetaan. Varsinkin akryylimaali tappaa siveltimiä hyvin herkästi, jos sitä ei pestä pois mahdollisimman äkkiä.

Kun kastat sivellintä maaliin, vältä sitä, että se ui siellä holkkia myöten. Väriä pitäisi olla aina vain karvoissa, muttei missään muualla. Maalia ei ylipäänsä tarvitse olla siveltimessä paljoa kerralla.


Miten sävytetään tai häivytetään?
Usein pienoishevosta maalatessa tulee tarpeeseen siistien sävytysten tekeminen ilman, että värien välillä on selkeitä rajoja. Tämä voi olla varsinkin aluksi vaikeaa, mutta sen oppii kyllä, kun harjoittelee. Värit joko häivytetään yhteen sotkemalla, kun ne ovat märkiä, tai sitten (akryylejä käyttäessä) niin, että väriä lisätään useina ohuina kerroksina toisen värin päälle. Uusi kerros ei kosketa alemman reunoja.

---------------------------------

Hyviä maalailuhetkosia! Jos ongelmia tulee, lisäapuja saa Pienoiskaviosta ja sen ylläpidolta. Asioiden täsmentäminen tapauskohtaisesti voi olla helpompaa kuin yhden hyvän tietosivun tekeminen.

Kustomointi: jouhittaminen eli rehair

Rehair eli uudelleenjouhitus on harjan ja hännän muokkaamista tai uusimista. Ne voi tehdä massasta, karvasta liimaamalla tai vaikka niin, että muotoilee lankaa liimalla, jolloin se kovettuu muotoonsa.

Kirjoittanut: Afuze.

Afuzen Nuudeli ennen maalipintaansa.

Rehairitus on helpointa massasta tekemällä, joten keskityn tässä nyt ensisijaisesti siihen. Rakastan jouhien muotoilemista, joten saatan saada sen kuulostamaan helpommalta kuin mitä se ehkä jonkun muun mielestä on. (Toivon tässä samalla, että tekstini innostaa opettelemaan lisää!)

Tarpeen niin vaatiessa uhrilta (massailtava hevonen) poistetaan muovijouhet ennen uusien lisäämistä, jos ei halua haastetta käyttämällä vanhoja tarttumapintana (hännän kanssa kätevää). Poistamisen voi tehdä esimerkiksi katkoteräveitsellä tai puukolla, myös puuviilat ovat hyviä.

Jahka uhrin muovijouhitilanteeseen ollaan tyytyväisiä, on aika aloittaa massailu! (Oletan nyt että tässä vaiheessa itse hevoseen on lisätty massaa sinne mihin sitä on tekijä halunnut, jouhitus tehdään aina vasta sitten kun anatomia on kasassa.) Ensin otetaan massapaketista pieni pala, jota pyöritellään ja painellaan käsissä hetki. Revitään siitä pienehkö pala (ei mitään pikkuruista sentään), jonka jatkotyöstämiselle on kaksi vaihtoehtoa:

a) Muotoillaan ja kostutetaan se siistiksi puikulaksi tai lätyksi, joka painellaan paikalleen. Jouhitekstuuri tehdään muotoilupuikoilla, neulalla ja siveltimillä. 

b) Muotoillaan ja kostutetaan pala pitkäksi ja toisesta päästä suipoksi, litistetään se kevyesti littanaksi. Tehdään näitä pitkiä, littanoita pisaroita muutama. Sitten ne painellaan paikalleen niin, että leveä pää kiinnittyy harjamartoon (tai häntäruodon yläpinnalle), josta alkaen tippa silitellään kärkeä kohden siihen suuntaan, mihin sen halutaan roikkuvan tai hulmuavan. Tämän vaiheen aikana tulee painaa sormella martopäätä ja muotoilla tippa toisella. Muotoilun aikana tulee pitää sormet kostutettuina, jotta massa muotoutuu helpommin eikä murru tai irtoile. Lopulta vettä voi käyttää vähän reilummin (ei kuitenkaan uittaen!) kun tippojen reunat häivytetään kevyesti (sulautetaan kroppaan). Jouhitekstuuri tehdään muotoilupuikoilla, neulalla ja siveltimillä.

Jouhitekstuurin luominen
Kun tekijä on tyytyväinen harjapalojen muotoon ja sijaintiin, tehdään jouhiin tekstuuri. Ensin vedellään rouheita rantuja muotoilupuikolla (teräväkärkinen), tasoitetaan siveltimellä ja sitten lisätään hienompia uria vähemmällä voimalla. Karvamaisuus saadaan maalaamalla kostealla öljyvärisiveltimellä. Näitä vaiheita toistetaan peräjälkeen niin kauan kuin on tarpeen, kunnes muotoilija on tyytyväinen.

Muuta mainittavaa
Jouhia muotoillessa muoto ja asento tehdään ensin, sitten vasta karvatekstuuri. Jo teksturoidun massapalan muotoilu on tekstuurin turmelemista, siksi näin.

Jouhet kannattaa joskus tehdä osissa, esimerkiksi puoli tai kaistale kerrallaan. Varsinkaan häntää taas ei edes pysty (tai pystyy, muttei kannata) muotoilemaan kokonaan itse ilman, että tekee ensin kapean massapötkyn (rautalangan päälle) jonka annetaan kuivua ennen seuraavaa vaihetta.


Muut jouhitustavat: 

Karvajouhet (yleensä mohair)
Massan sijasta jouhet voi tehdä myös karvasta. Karva voi olla esimerkiksi mohairia tai viskoosia, tai vaikka lankaa jos niikseen haluaa. Tärkeintä on, että sen saa näyttämään jouhilta ja että se on ainakin jossain määrin muotoiltavissa.

Ensin leikataan materiaalista halutun mittaisia tuppoja, joiden tyvipäät (jotka liimataan hevoseen) siistitään tasaisiksi. Ne kastetaan liimaan (n. 1 mm), siistitään (katsotaan ettei liimaan jää mitään häntiä tai möykkyjä) ja jätetään hetkeksi kuivumaan. Sitten liimapäät leikataan HYVIN varovasti siisteiksi, niin että liimaa on mahdollisimman lyhyellä matkalla. Tässä vaiheessa leveämmän tupon voi leikata useampaan osaan. Nyt joko kastetaan tupon tyvi liimaan tai laitetaan sitä hevosen harjamartoon, ja painetaan tuppo varovasti paikalleen. Realismisyistä jouhet liimataan aina säästä alkaen. Jos haluaa harjan roikkuvan esimerkiksi vasemmalle, valuvat jouhet liimausvaiheessa oikealle. Tästä ne sitten käännetään vasemmalle jahka riittävän monta tuppoa on kiinnitetty.

Toistan: Harjajouhet liimataan järjestyksessä säkä-korvienväli ja häntäjouhet kärki-hännänjuuri.

Kuivumisen jälkeen jouhia voi muotoilla esimerkiksi vedellä tai hiusaineilla (en tiedä hiuslakoista mitään). 


Lanka, liima
Kolmas tapa tehdä jouhet on liimata ne (avatusta) langasta, joka ensin kiinnitetään tyvestään harjamartoon tai häntäruotoon. Tuppoa sitten kastellaan reilusti liimalla, joka kovettuessaan jähmettää jouhet asentoonsa. Toinen tapa on uittaa tuppo kokonaan liimassa ja muotoilla sitten paikalleen.

Kuivuttuaan lankajouhet ovat maalattavissa.

Kustomointi: materiaalit ja välineet

Kirjoittanut Afuze. Tekstin vinkit ovat parhaiten sovellettavissa Schleicheihin.

Materiaalit ja välineet
Yksi suuri kysymys, joka liittyy kustomointiin, liittyy materiaaleihin - massoihin ja maaleihin. Toisin sanoen, millä muovataan ja millä väriä tehdään. Jotkut erehtyvät käyttämään vääriä termejä, kuten vaha tai savi, vaikka oikeasti kyse on massasta. (Vahasta voi kyllä muotoilla hevosen, mutta se on tarkoitus polttovalaa kipsimuotin kanssa metalliin - ja siitähän ei tässä ole kyse.)

Schleichin korea clyderuuna aikoo muuttua vanhaksi, lihaksettomaksi vetohevoseksi. Kustomaation ja kuvan aiheutti Afuze.

Välineet ennen muotoilua ja sen aikana
Kun haluat poistaa hevoseltasi osia, käytä saksia, katkaisu- ja kärkipihtejä, rautasahaa, katkoteräveistä, askarteluveistä, dremeliä ja/tai rautalankaa.

Saksilla voi esimerkiksi katkoa korvia, jos niitä haluaa pehmeämuoviselta hevoselta poistaa. Ylipäänsä ohuemmat osat voi yleensä napsia saksin.

Katkaisupihdeillä saa leikattua ainakin pehmeämuovisten hevosten raajoja, korvia, häntiä ja kurkkuja niin, että niiden asentoa voidaan muokata. Tärkeää on leikata juuri sopivan verran ja päättää ennalta, mihin asentoon osan haluaa. Yleensä kannattaa leikata kahdesta kohdasta, esimerkiksi pään asentoa muutettaessa itse leikkaan ensin kurkkuun ison loven ja sitten vielä niskaan toisen, ja poistan materiaalia veitsellä vuolemalla ja pihdeillä riipimällä. Muovia tulee poistaa siksi, koska näin massalle jää tilaa ja muovia itsessään on parhaillaan niin vähän, ettei se ole enää kyllin vahvaa palautuakseen ennen kuin massa on ehtinyt kuivua. Hommaa helpottaa paljon se, kun hevosen pään ankkuroi rautalangalla haluttuun asentoon. Myös nippusiteillä voi ankkuroida osia.
Käytännössä olen todennut, että kun on tarkoitus taittaa jotakin vaikka kaarelle, leikkaan suoraan kappaleeseen monta pientä lovea, jotka sitten jäävät taitetun asian ulkoreunalle - esimerkiksi jos haluan kaartaa suoran hännän mutkalle. Väännän siihen suuntaan missä lovia ei ole, eli lovet antavat joustoa ja pehmeyttä. Lisäksi niitä voi hyödyntää rautalankojen laittamisessa, kun ankkurointilangalla on jokin kolo mihin pureutua.

Kärkipihdit ovat käteviä, kun poistetaan ylimääräistä muovia tai massaa hevosesta. Myös vuolemisesta tulevat viipaleet saa revittyä niillä pois, sormi ei siihen pysty.

Rautasaha on hyvin usein suositeltu, ja se perustunee sen tuhovoimaan sikäli että kyseessä on iso työkalu, jossa on pitkä terä... Itselleni on herännyt ajatus soveltaa sen koruseppäversiota eli lehtisahaa, jolla saisi pikkuriikkistä leikkuujälkeä - mutta joka on myös todella vaarallinen osatessaan syöpyä ihon läpi luuhun asti, jos käyttäjä on varomaton. (Katkenneista lehisahanteristä saisi tehtyä minikokoisia rautasahoja!)

Katkoteräveistä voi kuumentaa, jolloin se leikkaa siistimmin ja isompia koloja muoviin. Sillä voi myös vuolla. Moni taitaa poistaa tällä jouhia ja isompia muoviosia hevosista, kun aikomus on tehdä kokonaan uusi harja tai muita isoja muutoksia.

Veitsen alle joutunut clydesdale, edelleen Afuzen. Häntää on leikelty katkaisupihdeillä. Heppa siis näytti tältä ennen ensimmäisiä massakertymiä selässä.  

Itse suosin askarteluveistä (craft knife) paljon. Leikkaan sillä Schleichien suita auki jos haluan että niille voi pukea kuolaimet, lisäksi poistan sillä leimat hevosen mahasta. Myös kokonaisen runsaan harjan voi hävittää askarteluveitsellä, mutta se on fyysisesti rankkaa ja toisinaan vaarallista veitsen terävyyden takia. Viipalointi on myös hidasta...

Kynttilä tai sytkäri ovat käteviä, kun halutaan leikata hevosen osia irti ja/tai vääntää niitä asentoihin. Liekillä osaa pehmennetään sen verran, että se joko taipuu tai sitä voidaan helpommin leikata. Liekillä voi myös kuumentaa vaikka rautalankaa, joka sitten upotetaan pihdeillä pidellen haluttuun kohtaan (kuten jalanpätkän sisään tukemaan myöhemmin massailtavaa uutta jalkaa). 

Dremel on... Jokin lohikäärme kaikkien kustomointivälineiden joukossa. Iso, kovaääninen ja tehokas.

Välineiden käytön riskit
Kaikkia välineitä käyttäessä tulee olla varovainen - ne on tarkoitettu tuhoamiseen, joten tuhoutuvaksi osuu herkästi myös välineen käyttäjä. Pienet haaverit ovat normaaleja eikä niitä voi aina välttää. Hyviä ohjeita ovat:

- Vuollessa tehdään vedot aina itsestä poispäin tai niin, että terän ja vuolijan välissä on aina jotakin pysäyttämässä. Vastaavasti ote voi olla sellainen, ettei veitsen liikerata ole pitkä. Liian isoa palaa leikatessa on vaarana, että veitsi lopulta lipsahtaa ja osuu jonnekin missä se aiheuttaa harmia.

- Kannattaa käyttää suojahanskoja. Ne suojaavat ainakin sormia kivulta, kun jonkin työkalun käyttäminen on vaikeaa. (Nimimerkillä peukalo puuduksissa hanskattoman vuolemisen jäljiltä.)

- Yhtään mitään ei saa leikata itseä vasten. Laita uhrisi pöydälle tai leikkuumatolle, johon terä pysähtyy, jos tulee tilanne, kun se tulee läpi tai lipsahtaa. Omaan reiteesi et halua mitään vammoja.

- Saksilla ei kannata vuolla. Ne on tarkoitettu vain leikkaamiseen, johon sopii muovikonitapauksessa oikeasti vuoluun sopiva veitsi. Sakset eivät myöskään ole mikään pihtien korvike, vaikka pihdittömänä voisi niitä haluta sellaisina käyttääkin - olen itse sortunut tähän pentuna, mutta nykyisin voin kokemuksesta sanoa että ÄLKÄÄ kuvitelko että sakset vetäisivät vertoja pihdeille.
 
-Tulen kanssa leikkimisen riskin tietänee jokainen. Ikkuna tulee pitää auki ja otteiden pitää olla varmoja, liekkiä ei jätetä vahtimatta missään vaiheessa. Suojavarusteita käytetään. Kylmää vettä sisältävä astia lienee myös hyvä juttu, sekä väännetyn muovin jäähdyttämiseen että sormien pelastamiseen, jos jotakin kärähtää.


Muovailuvälineitä on laidasta laitaan:

Vesikippo. Vesi saa likaantua, pääasia on että sitä on siinä kipossa.

Reikärauta on tikku, jonka päässä (tai molemmissa päissä) on rautalankalenkki. Tällä poistetaan materiaalia kuin kuorimaveitsellä ikään.

Muoviset tai puiset muovailutikut... No, tarvitseeko niitä tarkemmin esitelläkään. Itse olen osannut rikkoa niitä käytön aikana. Jouhien urittamiseen kelpaa ohutkärkinen tikku (viimeistelyyn neula ja/tai öljyvärisivellin).

Ruokailuveitsi. Sillä leikataan paketista sopivan iso massaköntti. 

Siveltimet. Itselläni on pieni keinokuituinen kärkisivellin kostuttamis- ja siloitusvälineenä. Karkeita öljyvärisiveltimiä voi käyttää karvatekstuurien ja jouhien tekoon.

Neulat tai neulamaiset työkalut, joilla saa aikaan esimerkiksi karvatekstuureja. Varokaa tökkimästä niillä itseänne, se on helppoa juuri silloin kun ei pitäisi.

Kumikärkiset siveltimet ja "muotoilijat", kuten ne shapers -nimityksen mukaan voisi suomentaa. Itse rakastan näitä ja innostuin niiden avulla ihan uudella tasolla lihasten tekemisestä. Nam.

Muovailuvälineitä: 1. Ruokailuveitsi massan ottamiseen paketista, 2. kotitekoiset reikärauta (valkoinen varsi) ja neulatyökalu (terrakotta), jotka olen tehnyt askartelumassasta (köh). 3. ja 4. eli ruskeat ja tummanvihreät ovat muovisia muovailutikkuja, punainen tikku on päätynyt silkkimassatöistä hevosmallipuolelle... 5. kumikärkisiä siveltimiä, 6. Micron -tussi jolle yritän järjestää työtä nyt kun se ei enää piirrä. 7. Siveltimiä, en edes tiennyt noin monen niistä vaihtaneen ammattinsa maalausvälineestä muotoiluun. Välineet omistaa ja kuvasi Afuze - lupaan, ettei suurin osa hevosmallareista edes tarvitse laatikollista muotoiluvälineitä...

Jokin alusta on hyvä olla pöydällä, kun massaillaan. Paperia, vanhaa sanomalehteä, leikkuumatto...

Muovailuvälineitä kannattaa säilyttää vaikkapa purkissa tai laatikossa.


Muotoiluun käytettävät materiaalit - massat
Aloittelijalle ilmakuivuvat, halvemmat askartelumassat ovat hyviä. Metsästäkää näitä: DAS, Darwi, Jovi, Kapel, Krea... Ja näistäkin voin itse suositella eniten DASia ja Kreaa. Jovia on hyvä muotoilla mutta se ei ole yhtä vahvaa kuin nuo kaksi (ei sovi korvien eikä häntien tekoon siis). Askartelumassoja saa yleensä ainakin valkoisena, usein myös terrakottana. Värillä ei ole juurikaan merkitystä sinänsä kun hevonen kuitenkin tullaan lopulta maalaamaan, joskin valkoinen voi antaa illuusion tasaisuudesta. Terrakotasta siis näkyvät yksityiskohdat helpommin.

Terrakottaosuudet lienevät DASia, valkoiset ehkä Kreaa. Mistä näitä nyt sinänsä erottaa enää kuivina... Afuzen Clyde muotoiluvaiheessa.

Askartelumassat ovat koostumukseltaan yleensä hiukan savimaisia, ja niiden muovaamiseen tarvitaan vettä. Kastele sormet ja työkalu ennen kuin alat työstää niillä massaa. Likomäräksi ei tarvitse mitään uittaa, mutta kostuttaminen ehkäisee massan murtuilua.

Avattu askartelumassapaketti säilytetään muovipussissa tai muovitaskussa, joka taitetaan kiinni huolella. Massapaketin seuraksi laitetaan kasteltu (ja hiukan puristettu) talouspaperimytty, jotta massa pysyy notkeana. 

Itse käytän harkitusti silkkimassaa, siitä saa kumimaisuutensa ansiosta kolmiulotteisia jouhitupsuja aikaiseksi. Niistä tulee yksityiskohtaisia, eivätkä ne kuivu tasaisesti kiinni pintaan, ellei pinta ole karkea. Silkkimassa on kuivanakin hiukan joustavaa, mutta niin hentoa, että se murtuu herkästi, tosin sen voi onneksi liimarta jahka katkennut osa on riittävän paksu. Tämä massa ei toimi samalla tavalla kuin askartelumassat, sitä ei pysty työstämään tavoilla joita esimerkiksi saven kanssa on tapana, teksturointi työkalulla on mahdotonta tai hyvin vaikeaa. (Hyvänä esimerkkinä veitsen käyttö - jos yritän leikata silkkimassasta paloja askarteluveitsellä, tarraa se veitseen kiinni ja joustaa, eikä välttämättä edes lähde irti kuin muodottomaksi repimällä.)

Kokeellista silkkimassajouhitusta, Muuten hyvä, mutta tälle on vaikea pukea mitään nätisti kun kaikki jää jouhiin kiinni. Harja on tehty suipoista pötkylöistä, jotka on kiinnitetty riviin ja aseteltu osittain päällekkäin. Teki ja kuvasi Afuze.

Massojen tukena ja lisukkeena voi käyttää myös pehmeämpiä aineksia, esimerkiksi muotoilupastaa. Levittämällä tätä öljyvärisiveltimellä saa hevoselle tehtyä turkkitekstuuria sekä jouhia. Aine muistuttaa maalia, mutta kuivuu kovaksi eikä halkeile; se on valmistettu tarkoituksella toimimaan siten. Koholle jääviä pintoja tehdäkseen tulee varoa lätkimästä liian voimakkaasti, muuten tämä menee tosiaan maalista... Mömmöä voi ylimaalata; maalaamiseenhan tämä on tarkoitettu. Ostettuani yhden purkin voin olettaa, että se kestää käytössäni koko loppuelämäni, jos teen sillä pääosin karvatekstuureja. Kuvan puteli on suht iso ja painava. 

Mitä ei kannata käyttää muotoiluun: 

Vahat. Ainakaan se vaha, mistä itselläni on kokemusta, ei ole koostumukseltaan taikka lämmönkestoltaan sellaista, joka kelpaisi kustomointiin. Taidepuolella vahat on tarkoitettu esimerkiksi metallivalujen tekoon, jolloin ne palavat pois kun sula metalli korvaa ne valuvaiheessa.

Uunissapaistettavat massat, eli polymeerimassat. Polymeerimassat ovat ihania, mutta muovihevosta ei voi tunkea uuniin. 

--------------------------

Maalausvälineet
Useimmat varmaan arvaavat heti ensiksi, että maalaamiseen käytetään sivellintä. Se pitää paikkansa, mutta myös siveltimiä on niin valtava määrä eri karvanlaatuja, kokoja ja muotoja, ettei mikä hyvänsä kelpaa.

Spillin valmistuttua kokosin pöydälle kaiken, mitä käytin sen maalaamiseen. Ja vasta nyt kiinnitin huomiota siihen, että minä ihan oikeasti käytän maalauksessa kolmea vesikippoa (kaksi maalaukseen ja yksi lakalle)... Pikkuruinen massakulho on sitä varten, että laitan siihen lakkaa jolla kiillotan silmät ja sieraimet; kiiltävän lakan purkista ei lähde korkki irti. Kuva ja kustomi © Afuze.

Siveltimistä parhaita ovat keinokuitusiveltimet, jotka ovat sileitä ja taipuisia. Ne sopivat kaikille maalausaineille.

Vesikippoja kannattaa olla ainakin kaksi; toinen siveltimen pesemistä varten ja toinen kastelua ja pesukipossa uittamisen jälkeistä huuhtelua varten.

Kipon ohella tärkeä varuste on talouspaperi, jota kannattaa pitää käsillä rullallinen. Helpotan omaa maalaamistani niin, että taitan paperin kaksin kerroin ja sijoitan toisen kipon sen päädyn päälle. Näin paperi ei karkaile minnekään vaikkei siihen koskisi kädellä, kun sivellintä pyyhiskelee.

Alusta. Se voi olla vaikka nippu isoja papereita, joita heittää pois sitä mukaa kun ne töhrääntyvät. Tällä suojataan pöytä maalitahroilta, ja sitä voidaan käyttää myös kertakäyttöpalettina.

Paletti ei ole välttämätön, mutta se on kätevä. Moisen roolia voi vetää esimerkiksi paperi, lautanen tai ihan oikea taulumaalarin paletti. Jos paletti ei ole kertakäyttöinen (ts. roskiin laitettava), voi sen suojata vaikka teippaamalla sen päälle muovipussin, jonka sitten nakkaa menemään kun aika on.


Maalausaineet
Aloittelijan kannattaa maalata akryyleillä, ainakin jos ei ole aiempaa kokemusta mistään maalaamisesta. Hevosmallialalla uusi mutta taidealalla kokenut yksilö käyttäköön sitten mitä maaleja haluaa, pääasia on, että se oma juttu löytyy.

Suositeltavat ja yleisimmät aineet:

Pohjamaaliksi sopii esimerkiksi gesso tai akryylimaali, riippuen siitä mitä maaleja aiotaan käyttää ja mitä väriä haetaan. Kemiallisten reaktioiden varalta (joista en ota vastuuta) kannattaa ehkä pohjamaalata jollakin harmittomalla - öljyvärit ovat melkoisia myrkkyjä...

Akryylimaalit ovat nopeasti kuivuvia muovipohjaisia värejä, joita voi ohentaa vedellä. Pienoishevosmallarin kannattaa etsiä mattapintaisia tai ainakin mahdollisimman kiillottomia maaleja, ihan jo siksi koska se helpottaa maalaamista kun näkee suoraan, missä se on märkää ja missä ei. Ostettaessa tulee tarkistaa, että mukaan lähtevät värit ovat vedenkestäviä, koska vesiliukoisiakin on. Akryylien kanssa on myös niin, että halvat jäävät herkästi tahmaisiksi, kalliit taas ovat hintansa arvoisen tuntuisia. (Lakka ei pelasta tahmalta, kerron kokemuksella.)  

Öljyvärit ovat suosittuja myös pienoismallipuolella. Hidas kuivumisaika takaa sen, että esimerkiksi pohjavärejä ja häivytyksiä voi tehdä rauhassa. Itse myös elän siinä käsityksessä että öljyillä tulee varsin kaunista jälkeä verrattuna akryyleihin.

Kuivapastellit ovat kuivapastelliliituja, joista raaputetaan värijauhetta. Jauhe levitetään hevoseen kuivalla siveltimellä. On suositeltavaa suihkia pastellien päälle ohut fiksatiivikerros, yleensä niitä tulee useampia eri pastellointikertojen välillä. Kun pastellipinta on valmis, hevonen lakataan fiksatiivilla (tai spraylakalla), ja se voidaan viimeistellä maalilla maalaten (valkoiset merkit, jouhet, silmät ja kaviot).

Pigmenttijauheet ovat pastelleja vahvempia ja tarttuvampia värijauheita. Ne levitetään samalla tavalla kuin pastellit, mutta niiden peittävyys on ilmeisesti huomattavasti pastelleja parempi!

Värikynät ovat käteviä yksityiskohtien kanssa. Niillä voi tehdä yksittäisiä karvatekstuureja, papurikkokuviointia, päistärkarvoja, kavioiden kasvurajoja... Oikeastaan mikään ei estä värittämästä koko hevosta näillä, se vaan ei ole ehkä ihan nopein tehtävä! Mutta tulos voisi olla huikea (olen nähnyt).
Vesiliukoiset kynät, kuten Derwent Inktense tai Derwent Aquarell, ovat käteviä pieniin alueisiin ja sävytyksiin. Itse väritän kaviot aina näillä (jommallakummalla) ja levitän/kiinnitän värin lakalla.

Derwent Inktenseillä tehdyt siima ja tyylitelty nokikuvio. Myös kaviot ja silmät (ainakin osittain) on maalattu kyseisillä kynillä. Kustomi on vanha ja laatukin sitten sen mukaista... © Afuze. 

Kynsilakkaa voi käyttää myös. Jos se on kiiltävää, sillä saanee elävän pinnan silmiin. Väritöntä kynsilakkaa käytetään silmien ja sierainten, ehkä kavioidenkin, lakkaamiseen.

Tussit sopivat esimerkiksi täplien (leopard ja muut tiikerinkirjavuudet) maalaamiseen, kunhan katsoo että väri on vedenkestävää ja tarttuu riittävän hyvin. Itselläni on tapana välillä töherrellä keskeneräisiini merkintöjä Copiceilla, helpottaa muovailua.

Olen törmännyt netissä myös hevoseen, joka on maalattu silmämeikillä, ja tulos oli oikein hyvä.


Lakkana voi käyttää mm. Heyda mattaa (servettilakka), ja Vallejon mattalakkaa. Kiiltävät paikat päällystän Lefranc & Bourgeoisin brilliantilla (kunnes se loppuu ja joudun etsimään jotain muuta, esim. Vallejon kiiltävää versiota). Huonot lakat ovat tahmaavia, joten ehkä kallis on vähemmän karmivaa myös kuivana. Lakat kannattaa levittää ainakin kahdessa kerroksessa, ja antaa alemman kuivua hyvin ennen uuden laittamista. 

Heyda on servettilakkaa, mutta "kaksinkertaisena vedenkestävä". Tämä on tarkoitettu esimerkiksi paperien ja servettien suojaamiseen, mutta ajaa näköjään asiansa myös hevosmallilakkana. (Nyt kun omistan Vallejoa, on tämä saanut siirtyä mm. keskeneräisten projektien päällystysaineeksi, kun lakkaan massailuja ennen pohjamaaleja.)

Tämän lakkapurkin omistaa Afuze. Kuvakin on minun, mutta en jaksa uskoa että ketään kiinnostaisi varastaa mitään tällaista.

Heydaa on helpompi saada (ainakin minusta), mutta sen jyrää laadussa Vallejon mattalakka. Tätä voi tilata täältä. Lakka levitetään kahdessa kerroksessa, kuivumisaikoja tulee noudattaa kuuliaisesti. Kuningasten lillinki!

Avattu Vallejo -purkki. Tämän pienen sijasta voi hankkia myös isomman, jos sille kokee tarvetta... Nähkäätten selvästi kuvan olevan © Afuze.

Lakkausvälineeksi kelpaa sivellin tai sienityökalu; välineet tulee tietysti pestä hyvin käytön jälkeen. Pintakäsittelyaineille kannattaa olla oma vesikippo.

Isompi sieni taitaa olla Marabun valmistama. Ostin sen osana erikokoisten sienityökalujen satsia. Näiden sotkemisesta on vastuussa Afuze. 

Mitä ei voi suositella:

Maalit eivät saa olla vesiliukoisia, ellei tarkoituksena ole käyttää vesiliukoisuutta eduksi. Maalista ei ole mitään hyötyä jos se liukenee kastuessaan! Sävyjen teko on mahdotonta, jos uusi pinta kuorii edellisen irti.

Vesivärit. Älkää. Liukenevat lakkaan.


Lupaavat maalimerkit (ja lakat) ja mistä niitä saa:

Akryylit:
Lefranc & Bourgeois (purkissa) - askartelukaupat.
Louvre (tuubissa) - askartelukaupat. 
Mont Marte Satin acrylics (tuubissa) - askartelukaupat.
Galeria (tuubissa) - Suomalainen kirjakauppa. 

Öljyt (vain tuubeissa):
Mont Marte - taidetarvikeliikkeet.

Pastellit:
Suomalaisesta kirjapaupasta saanee ihan hyviä. 

Pigmentit:
Netistä, esim. Taidetarvikkeesta.

Kynät:
Derwent - Suomalainen kirjapauppa.

Lakat:
Heyda - Askartelukaupat, kirjakaupat, taidetarvikeliikkeet.
Vallejo - Taidetarvike.fi

Halutessaan kiinnostavat maalilaadut ja merkit voi vaikka googlettaa, yleensä melkein kaikkea voi tilata netistä. Hevosmallarille tärkeimpiä värejä ovat yleensä musta, valkoinen, ruskeat, keltaiset ja punaiset. Silti kannattaa pitää käsillä muitakin värejä, joita ei äkkiseltään uskoisi tarvitsevansa...