Pienoismallihevosnäyttelyt

Kuten elävien hevosten kohdalla on laita, myös pienoismallinsa voi ilmoittaa näyttelyyn.

Kirjoittanut: Afuze. Pienoiskavion ylläpito ei ole näyttelyissä käynyt joten meillä ei ole asiaan liittyviä kuviakaan...

Salma, Breyer trad. PAM. Omistaa, kuvannut ja riimun tehnyt Afuze.

Missä ja miten?
Yleensä näyttelyt ovat joko valokuva- tai livenäyttelyitä.

Valokuvanäyttelyt
käydään joko postitse tai netissä, ja niissä kilpaillaan valokuvalla (tosi vaikea arvata). Kuvan tulee olla todenmukainen ja antaa vaikutelma oikean kokoisesta eläimestä, jolloin taustalta ei saa löytyä esimerkiksi valtavia haravoita, autoja eikä puunrunkoja. Toinen vaihtoehto on kuvata hevonen yksinkertaisella taustalla, esimerkiksi sellaisen kankaan päällä, joka ei peitä kavioita.

Livenäyttelyt ovat konkreettisia näyttelyitä, joihin matkustetaan, ja esitettävät hevoset tietysti kuskataan paikan päälle mukaan huolellisesti pakattuina. Arvostelun aikana tuomari on ainoa, joka saa koskea hevosiin.

Liveshowt ovat mainio tapa tavata kollegoita ja tutustua näihin, sekä tietysti nähdä toisten hevosia käytännössä.

(Tällä hetkellä Suomessa ei järjestetä pienoismallihevosnäyttelyitä, ainakaan livenä.)


Halter
Halterissa hevoset arvostellaan sellaisenaan, pienoismalleina, eikä niillä saa olla varusteita päällä. Oman käsitykseni mukaan hevoset pisteytetään mm. rotuleiman ja rakenteen perusteella, mutta myös taiteilijan työjälkeä arvostellaan. 


Performance
Pienoishevosnäyttelyissä performancet ovat luokkia, joissa hevosilla on vähintäänkin varusteet päällä. Yleensä performancessa pyritään demonstroimaan jonkin ratsastuslajin kisasuoritusta, ja lajin tunteminen ja oikeaoppinen ilmituominen on tärkeää. Omasta mielestäni perffiin voisi kuulua paljon muutakin, kuten kaikenlaisten kommellusten ja tilannekuvien pienoismallittaminen, ja pääkriteeri olisi ensisijaisesti realistisuus eikä niinkään asetelman ideaalisuus. 

Performance -luokkien luonteen - realistisen tilanteen lavastamisen - myötä voi nousta ajankohtaiseksi ratsastajanukkien hankkiminen. Suomessa niitä ei ainakaan tietääkseni ollut pakko olla mukana, mutta suotavaahan se toki on. 


Arvostelu
Pienoismallihevosesta arvostellaan mm. oikeellisuutta ja maalaajan/kustomoijan osaamista. Suomessa arvostelu ei ole niin ankaraa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa pienoishevosharrastajia, malleja ja näyttelyitä on valtavan paljon enemmän kuin täällä...

2 kommenttia:

  1. Olisi aivan mahtavaa jos vielä joku päivä täällä Suomessakin ois harrastajakunta tarpeeksi suuri, että voitaisiin järjestää näitä tälläsiä live-näyttelyitä. Toisi vähän monipuolisuutta ja ennen kaikkee sitä sosiaalistumista tähän harrastukseen ja mukavaahan se olisi päästä välillä hyvässä hengessä kisaamaan sekä ihastelemaan toisten kokoelmia ja aikaansaannoksia :D
    Onneksi sentään on valokuvakisat, ne lienee tällä hetkellä helpoimmin järjestettävissä ja onhan niissäkin se oma viehätyksensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Livejähän on joskus ollut, mutta homma kuoli kasaan vuosia sitten. Ehkä saadaan livejutut eloon sitten joskus, kun (jotain maagista) tapahtuu. :p Meikäläisellä on tunne, että valokuvanäyttelyitä voisi joskus Pienoiskavion kautta järjestääkin, tosin en ole itsekään näitä näyttelyjuttuja koskaan tehnyt. Sitä odotellessa voidaan leikkiä haasteilla ja valokuvata, heh.

      Poista

Asiallinen palaute, ideat ja ehdotukset ovat suuresti tervetulleita!

Kustomointi: Pigmenteistä

Minulla ei ole ihan kauheasti vielä kokemusta pigmenttien käytöstä (tai kustomoinnista muutenkaan), mutta kirjoittelen nyt tätä tekstiä silt...