Kuvaamisesta: Stablemates

Stablemate -kokoisten mallien kanssa pieni koko on sekä hyöty että haitta. Ne eivät vaadi valtavan kokoisia studioita, mutta toisaalta tarkentaminen voi tuntua raastavalta, jos ei omista esimerkiksi makro-objektiivia... Artikkelin kirjoittaja käyttää pelkkää kittiputkea kaikkeen kuvaamiseen, kunnes kykenee hankkimaan vaikkapa juuri sen makroputken.

Kirjoittanut: Afuze.

Yksinkertaisen studion luominen Stablemate -hevosille
Se käy helposti - tarvitaan vain pahvilaatikko, A4 -kokoisia huopia tai papereita, kamera ja (jos kuvaat järkkärillä) salamalle himmennin (jonka voi tehdä itse; leikkaamalla paperista palan ja teippaamalla sen salaman eteen niin, ettei paperi tai teippi kuitenkaan kosketa välähtävää osaa). Otin tämän artikkelin kuvat asetuksella P, jolloin käytän aina himmennintä.

Olen tietoinen siitäkin, että salamavaloa voi "hajottaa" peileillä ja muilla heijastavilla pinnoilla, jotka vain jätetään kuvan ulkopuolelle. Jotkut mallarikollegat käyttävät näitä, mutta minä en. Yleensä. En ole huomannut sen isompaa efektiä heijastimien kanssa; ainoastaan salaman eteen kiinnitetty paperi on oikeasti hajottanut valoa ja tuottanut järkevän näköisen tuloksen verrattuna kuvaan, jossa salamaa ei ole himmennetty. Peilien ja valkoisten papereiden ohella kannattaa kokeilla kaikkea, mikä heijastaa ja jota ei välttämättä ole tarkoitettu muuhun kuin askartelumateriaaliksi; itse testasin joskus metallinväristä paperia massarottiini.

En löytänyt peiliä, joten katsoin, onko paspiksissa potentiaalia. No ei ollut.

Huopa ja paperi voivat tietysti olla vaikka A3 -kokoisia, mutta aanelosia on yleensä helpompi saada käsiinsä kotona. Yhtään pienempi ei käy. Yhtä huopaa käytettäessä asetellaan se pystysuuntaisesti, mutta niin, että noin puolet tai kolmasosa on takaseinää vasten ja loput laatikon pohjaa vasten. Näin saadaan etäisyyttä hevosen ja "takaseinän" välille. Huopaan ei saa tulla taitoksia!

Taustahuovan väri
Kannattaa suosia neutraaleja, maanläheisiä värejä, joista helpoimmat ovat musta, valkoinen ja harmaa. Ruskea ja kermakin käyvät, sekä sininen, jos sävy on rauhallinen. Vahvan värinen tausta heijastaa sävyään kohteeseen, ja vääristää sitä myös silmälle, eli muunmuassa kirkkaanpunainen tausta on poissuljettu vaihtoehto.

Oli taustaväri kuitenkin mikä hyvänsä, tulee sen olla tarpeeksi erilainen kohteesta. Jos kuvaat mustaa hevosta, ota sille taustaksi harmaa, valkoinen tai ruskea huopa. Valkoiselle (kimolle) sopii taustaksi ruskea, musta tai sellainen harmaa, jonka sävyyn esimerkiksi papurikonkimo ei maastoudu kovin hyvin. Voikolle, rautiaalle tai muutoin oranssehtavalle hevoselle voi ihan hyvin laittaa sinisen taustan, mutta suositan tässäkin taas harmaata. Sininen näyttää oransseilla hevosilla hyvältä siksi, kun lämmin vastaväripari "pomppaa" kylmästä taustasta hyvin.


Leveyssuunnassa saa enemmän kuvausvaraa, jos laittaa yhden huovan pahvilaatikon takaseinää vasten ja toisen pohjalle. Huopien kannattaa olla keskenään saman värisiä, ellei kuvaaja halua luoda maiseman kaltaista taustaa. Muistakaa katsoa että pohjahuopa menee himpun verran taustahuovan alareunan päälle.

(Jos paperi tai huopa esittää taivasta, voi tulla ongelmaksi se, miten estetään salamavalon luomaa varjoa valumasta "taivaan" päälle. Itse en pysty järjestämään erillistä taustan takana välähtävää salamaa, joten "maisemani" eivät parhaimmillaan omaa "taivasta" vaan vaikka kalliota... Jonka taas voisi aikaansaada rytätystä huovasta tai paperista.)

Maisemaa jäljiteltäessä ei tarvitse yrittää saada linjoja tikkusuoriksi.

Laatikossa voi jo itsessään olla isompi kangas, jolloin huovat pysyvät sen ansiosta paikallaan, tai sitten ne voi kiinnittää kevyesti parilla maalarinteipillä (tai muulla teipillä, jos sitä käsillä on). Teipit laitetaan aina piiloon pahvin ja huovan/paperin väliin. Tarkoitus on, että huopaa/paperia voidaan välillä vaihtaa, joten sen tulee lähteä irtikin helposti ja hajoamatta.

Kuvaaminen
Hevonen sijoitetaan suht lähelle huovan kameranpuoleista etureunaa. Näin tausta sumenee, kun tarkennus on kohteessa oikein.

Kun hevonen halutaan kuvan toiseen laitaan, sijoitetaan se huovalla hiukan sivummalle ja sommitellaan kuva niin, että ainoastaan taustahuopaa näkyy. Toki kuvia voi cropata jälkeenpäin koneellakin, mutta kaikki on parempaa, kun kuvat ovat jo valmiiksi mahdollisimman hyviä.

Kameran ja kohteen välinen etäisyys
Muistakaa zoomata! Zoomatessa kuvaaja ja kamera ovat kauempana kohteesta, ja lähelle päästään  ilman askelia. Kamerakin tykkää kun ei tarvitse mennä turhan kiinni kohteeseen. Zoomatessa himmentämätönkin salamavalo leviää enemmän, jos sitä ei voi himmentää tai säätää kamerasta käsin.

Oikeasti todella tärkeä asia on myös se, että parhaimmillaan zoomin käyttäminen sekä täyttää kuva-alan kohteella ja sen aiotulla taustalla että säilyttää hevosen mittasuhteet oikeanlaisina. Jos kuvaat kustomia tai mallia, jollaista ei ihan kenen tahansa hyllyssä ole, kannattaa kuvata se mahdollisimman oikein - eli myös mittasuhteet täytyy kuvata niin, että ne näyttävät realistisilta eivätkä kalansilmällä kuvatuilta. Kalansilmäefekti on liian helppo luoda, eikä se sovi pienoismallien dokumentoimiseen, joten käyttäkää vaan sitä zoomia, jos pystytte. 

Yhteiskuvia otettaessa voidaan vähän luistaa "heppa mahdollisimman kauas takaseinästä" -säännöstä, koska mitä enemmän kohdetta, sitä kauempaa se tulee kuvata - ja sitä suurempi on todennäköisyys, että kuvan rajat rikkoontuvat. Jälleen asia, jonka voi muokata jälkikäteen, mutta hyvin suunniteltu (ja kuvattu) on enemmän tehty.

Huom. käytän A4 -huopia myös Schleichien ja muiden sen kokoisten mallien kuvailuun, mutta se vaatii enemmän kikkailua ja raatamista, jotta tulokset ovat katsottavia. Kannattaa suosiolla käyttää isompia huopia, kankaita ja papereita, jos suinkin pystyy.

Hevosmallien kuvaaminen on käytännössä tuotekuvausta, joten tämän osaamisesta lienee apua niille jotka myös myyvät hevosiaan. Tai jotka myyvät ihan mitä tahansa pientä esinettä.

-----

Postauksen kuvat on otettu Nikon D3100 -digijärkkärillä, jossa on kittiputki. Kuvat ovat mahdollisimman koskemattomia, eli niitä rajataan ja niiden värejä säädetään mahdollisimman vähän; pyrin aina siihen, että kuva olisi jo kamerassa mahdollisimman valmis ja katsottava. Käytän paljon zoomia, jotten joutuisi croppaamaan kuvia rankasti käsittelyvaiheessa. Kuvaan stablematet aina kotitekoisen himmentimen kanssa.

Postauksen vinkkisiä voi soveltaa yleisesti kaiken pienen tavaran kuvaamiseen. (Hyvänä esimerkkinä taustamateriaalin väri, esineen kannattaa aina erottua siitä hyvin.) Silti on asioita, jotka eivät päde samanlaisina, kun kuvataan ensin stablematea ja sitten classicia tai traditionalia. Saatan myöhemmin tehdä postauksia myös niiden (ja muiden skaalojen...) kuvaamisesta!

Kavesta hiukka enemmän

Heips! Ajattelin, että olisi kiva kertoa Pienoiskavioon hiukan enemmän itsestä ja omasta harrastuksesta. Näin saatte enemmänkin tietoa minusta ja sitten ihan konkreettista esimerkkiä harrastamisesta. Jos enemmänkin kiinnostaa seurailla, niin suosittelen blogini lukemista! Lisäksi minua voi seurailla instagramissa jota käytän tilillä silminmaalatuinmodels. Teen tämän tekstin niin, että vastailen kysymyksiin jotka olen kyllä itse kirjoittanut (jos kenelläkään on kysymyksiä niin kysykää! Rakastan kysymyksiin vastailua.)


Mistä alkoi pienoismalliharrastus? Kauan on tullut harrastettua? Mitä elikoita kokoelmaan kuuluu?

Olin 10 tai 11 vuotias kun näin erään ex-kaverini valtavan schleich-kokoelman. Olin myyty! Alkuun halusin vain villielikoita sillä en kummemmin hevosista vielä tuolloin perustanut. Kuitenkin hyvin pian innostuin hevosistakin ja se oli menoa se. Olen harrastanut siis 6-7 vuotta, mutta tarkkaa aloitusajankohtaa en muista. Kokoelmaan on päässyt malleja laidasta laitaan. Koska aloitin villieläimillä, on niitä jonkun verran. Tämän lisäksi valtaosa kokoelmastani on hevosia. Rakastan lehmiä, ja minulla on ollut tapana hamstrata lehmätavaraa, kirjoja ja siten myös malleja. Kuitenkaan koiramalleja minulla ei ole montaakaan, vaikka itseäni kutsunkin vitsillä "hulluksi koiraharrastajaksi". Tämä johtuu siitä että koirista oikeasti tiedän niin paljon että suurin osa koiramalleista ovat omaan silmääni todella rumia. Toki nykyisellään tiedän tarpeeksi hevosista ja muistakin, että esim. kaikki schleichin uudemmat mallit ovat korkeintaan uhreiksi kelpaavia. Niitä en kokoelmaani huoli. Kokoelmastani löytyy siis schleichejä, papoja, safareita, breyereitä ja sitten jonkun verran repaintteja ja pian myös kustomeita. Breyereitä omistan traditionaleja, classiceja, stablemateseja ja tämän lisäksi pian joukkoon liittyy myös yksi Breeds of the world-sarjan hevonen.
Kokoelmani on vallannut huoneestani hyvin ison osan. Ensin ne syrjäyttivät työpöytäni muulta käytöltä ja sitten ne syrjäyttivät kirjat kirjahyllyistä. Hyllyinä toimii kaksi leveää ja yksi kapea ikean billy-hylly. Niistä kaikista on kolme ylintä hyllyä vain malleille (mitä korkeammalla mallit ovat, sitä paremmassa turvassa ne ovat).

Abundiantus Fructum, ensimmäinen repaintini, moldina schleichin tinker-ori -07 ©Kave, Silmin maalatuin models

Mitä harrastukseeni kuuluu? 

Harrastukseni on aika suurta sekamelskaa. Keskiössä on blogi ja sitä myötä kuvaaminen sekä esimerkiksi asiatekstien tekeminen jne. Tottakai nykyisellään harrastukseen kuuluu myös tämä Pienoiskavio. Kuvaan lähinnä sellaisia kuvia joissa näkyy tekemäni asiat, mallini yms., realistiset kuvat eivät ole juttuni.
Yksi omista "tavoitteistani" on jakaa tämän harrastuksen iloa, ja toivonkin että mahdollisimman moni innostuisi harrastuksesta (ja erityisesti myös tästä blogaamisesta!) sen materian ansiosta jota minä suollan maailmaan.
Blogaaminen on antoisaa varsinkin nykyään kun blogillani on useita lukijoita ja kommenttejakin tulee tasaiseen tahtiin. Joka kerta kun saan kommentin jossa kerrotaan minun blogini innostaneen jotakuta harrastuksen pariin, tulen hyvin iloiseksi. 
Olen aloitteleva kustomoija, mutta olen aivan hurahtanut tuohon touhuun. Valmistuneita hevosrepaintteja löytyy kokoelmastani kaksi ja koirarepaintteja kaksi. Näiden lisäksi minulla on useita projekteja, sekä varmaan parikymmentä uhria odottamassa kustomointia.
Lisäksi teen varusteita, niitä syntyy aina silloin tällöin. Varusteita kuitenkin syntyy vähemmän kuin esim. repaintteja ja kustomeita valmistuu. Syytä en tiedä. Tämän suhteen pitäisi ryhdistäytyä!

Tango Del Dolor sekä riimunsa, postausta aiheesta. ©Kave, Silmin Maalatuin models

Kuka olen ja mitä teen silloin kun en mallaile?

Mallailu ei tietenkään ole kaikki elämässäni. Teen paljon muutakin ja olen intohimoinen muidenkin asioiden suhteen.
Hyvin iso osa elämääni on opiskelu. Käyn tällä hetkellä lukion toista vuotta ja näin ollen elämäni on hyvin kiireistä aikaa. Keskityn opiskeluissani biologiaan sekä kieliin. Biologiaan panostan siksi, että haluan opiskella maatalouselinkeinoja. Kielistä pidän ihan muuten vain. Minulla on todella huono kielipää, joten kielien opiskelu vaatii minulta paljon. Olen kuitenkin päättänyt hakata päätäni seinään ja opiskella mahdollisimman paljon kieliä.
Muuten olen hyvin aktiivinen koiraharrastaja. Kotoa löytyy tällä hetkellä 4 koiraa. Tämän takia mallailulle ei aina ole ihan niin paljon aikaa kuin haluaisin. Koirat ja opiskelu vievät paljon aikaa ja kumpikin ovat pakollinen osa päivää. Näin mallailu jääkin joskus hiukan jalkoihin.

Miksi pienoiskavio?

Pienoiskavio oli alunperin oma ajatukseni. FMHC:n kuihduttua, ja muutenkin tajuttuani ettei tästä harrastuksesta ole suomeksi tarjolla oikein mitään kunnollista tietoa (ainakaan kootusti) innostuin ajatuksesta. Ajattelin, että jos asiasta löytyisi kasattuna joku sivusto josta saisi enemmän tietoa, vinkkejä, ajatuksia, linkkejä ja jonka kautta löytäisi muita harrastajia, saattaisi se innoittaa ihmisiä harrastuksen pariin.
Mielessäni oli myös pienoinen itsekäs ajatus: Haluan lukea laadukasta suomenkielistä materiaalia aiheesta! Ainakin vielä Afuze ja minä olemme ainoat suomalaiset jotka ylläpitävät aktiivisesti blogeja pienoismallihevosharrastuksesta. Molemmat kaipaamme lisää materiaalia asiasta, yhteisöllisyyttä harrastukseen. Niinpä menin ja kerroin ideani Afuzelle ja hän lähtikin heti ideaan mukaan. Näin alkoi kuukausia kestävä suunnittelu, tekeminen ja nyt edessämme on ainakin julkaisukelpoisuuteen saatettu Pienoiskavio!

Mitä teen Pienoiskaviossa? Mitä muuta haluan sanoa?

Ideoin, kirjoitan, kuvaan, teen ulkoasua... Pienoiskaviossa riittää hommaa ja emme ole ainakaan vielä sopineet Afuzen kanssa sen suurempia alueita tai vastuita. Teemme sen mitä ehdimme, mitä haluamme ja mihin pystymme. Pienoiskavio on täysin huvikseen tehty sivusto, ja emme varsinaisesti hyödy tästä mitään, joten teemme tätä sitä tahtia kun pystymme.

Muuta sanottavaa on ainakin se, että kuten jo sanoin, niin vastaan mielelläni kysymyksiin. Pienoiskavio on avoin kaikille kysymyksille ja vastaamme niihin heti kun ehdimme. Myös minun blogissani vastaan aktiivisesti kysymyksiin, kommentteihin jne. Jos kukaan haluaa aloittaa blogin aiheesta autan enemmän kuin mielelläni.

Kustomointi: muovaaminen

Tältä sivulta voi saada apua kustomin (tai OSCin jos sellaista on tekemässä) uudelleenmuotoiluun. Se ei ole ihan simppeli asia, ainakaan alkuun, miten hevosta muotoilee.

Kirjoittanut: Afuze. Huom. en ole muovailussa ammattilainen, mutta kokeilen yleensä useampaa tekotapaa, ja jaan niistä parhaat.  

Pienoiskavioon saattaa (toivon mukaan) tulla ajan myötä pieniä tutorialeja muovailusta, koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Yritän havainnollistaa joitakin asioita pelkistetyillä pikselikuvilla. 


Turpa
Hevosen turpa ei oikeasti ole pyöreä; mutta sen voi yksinkertaistaa sellaiseksi. Näin sieraimet, suu ja turvan yksityiskohdat voivat olla helpompia tehdä.

Sieraimet voi tehdä esimerkiksi grillitikunpätkällä, jota pyöritellään varresta päin. Kärki on paikallaan. (En osaa selittää tätä.) Sieraimen voi muotoilla myös niin, että tekee massasta pitkähkön pisaran, jonka siloittelee paikoilleen (paksu osa edessä). Paksumpaan päähän sitten muotoilee työkalulla kuopan, jonka viimeistelee sieraimeksi.

Hevosen ylähuulen kärki on kaksiosainen ja hieman ulkoneva, se on se ruumiinosa jolla hevonen esimerkiksi tutkii esineitä joita sen naaman eteen tuo. Itse muotoilen tämän kärjen niin, että teen pienestä massapalasta soikulan, jonka laitan paikalleen suunnilleen vaakatasoon ja siloitan saumattomaksi. Jaan soikulan keskeltä kahtia, varovasti, ja häivytän kaikki kulmat. Ottaen huomioon hevonhuulien olemuksen, voi niiden muotoilulla leikitellä, eikä epäsymmetria ole huono asia.


Korvat
Yksi tapa tehdä korvat on litistää pieni soikeahko massapala, jonka leikkaa suunnilleen kolmion muotoiseksi (tai holvikaareksi). Sitten se taitetaan tyvipäästä kaksinkerroin ja kiinnitetään oikeaan kohtaan.

Itse teen korvat niin, että laitan ensiksi pienen pyöreän massapallon korvantyveen kiinni. Litistelen sitten massapalaa sormineni niin, että se alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan mm. kartiota. Muutan korvan asentoa (jos haluan sen esimerkiksi sojottamaan sivulle tai luimuun) painelemalla tyvestä, sekä litistellen, vähän kerrassaan. Kun korva on mielestäni sopivan pitkä ja järkevän muotoinen, raapustelen askarteluveitsellä sen sisäpinnalle korvakarvat (jolloin on vain hyvä ettei sisäpinta ole ontto). Korvakarvat teen raapimalla korvan sisäreunoja sisäänpäin.


Silmät
Peitän alkuperäiset silmät kevyesti massalla, ja piirrän teräväkärkisellä työkalulla silmän ääriviivat. Muotoilen varovasti kolmiulotteiseksi, eli pyrin siihen, että varsinainen silmäosa olisi kaareva. Sivellin on tässä kätevä, se on täsmällisempi kostutus- ja viimeistelyväline kuin sormi.

Vasen silmä sivusta.

Hevosen silmät eivät ole pyöreät eivätkä "soikeat" (Schleich...), vaan ennemmin kaarevan kolmiomaiset (levossa). Realistisen ilmeen luomiseen kuuluu myös silmänympärysten ja ryppyjen muotoilu. Mielestäni hevosen perusilme on yleensä 'surullinen', juurikin silmien muodon ansiosta.

Jalat ja kaviot
Olettaen, että teen kokonaisen jalan alaosan rautalangan päälle vaikka etupolvesta alaspäin. Päällystän rautalangan kokonaan tasaisella massapötkyllä, joka ei saa olla liian paksu. Kavion kärjen tulee olla oikean mallinen, melko liereä; teen kavionpohjasta tasaisen leikkaamalla massapötkystä päädyn viistosti pois. Muotoilen vuohisen irrottamalla sen kohdalta massaa ja siloittamalla (kaventamalla) kostutetuilla sormilla. Teen yksityiskohdat teräväkärkisellä muotoilupuikolla, viimeistelen siveltimellä.

Harja
Harjan voi tehdä esimerkiksi "tippukivistä", eli pitkistä, teräväkärkisistä massapötkyistä, jotka litistetään paikalleen. Leveä pää sulautetaan harjamartoon (kaulalle kohtaan josta harja kasvaa) ja koko pötky painellaan littanaksi.

Toinen tapa on ottaa halutun kokoinen massapala, litistää se ja painella hevosen kaulalle. Muistakaa harjamarto! Uritus ja muut toimenpiteet ovat samoja kuin tippukiviharjan kanssa.

Harjaa tehdessä pitää muistaa urittaa ja sivellä aina oikeaan suuntaan, eli yleensä marrosta latvoihin päin. Näin siis suoran harjan kanssa, laineista minulla ei ole kokemusta...

Sekä harjan että hännän muotoilusta on enemmän tietoa rehairille omistetulla sivulla. 


Häntä 
Jos teen hännän alusta asti itse, tulee sillä olla jonkinlainen tukiranka vähintäänkin tyvessä. Se on yleensä rautalankaa, mutta kerran käytin paksua palloketjua! Päällystän tämän rangan nyt massapötköllä, jonka annan kuivua sopivaan asentoon. Seuraavaksi se saa päällensä massapötkyjä, jotka sulautan toisiinsa, uritan ja sivelen samalla lailla kuin harjankin kohdalla on laita. Annan hännän osien kuivua rauhassa, ja lisään massaa päälle muutamalla kerralla peräkkäin.

(Huom. jostain syystä tuo palloketjuranka toimi paljon paremmin ja on ollut kestävämpi kuin pelkkä rautalanka. Sen päälle oli helpompi muovatakin eikä häntä meinannut hajota kun siihen lisäili massaa. Toki tässäkin tapauksessa päällystin palloketjun kauttaaltaan massalla ja annoin kuivua ennen runsaampaa muotoilua.)

Häntää tehdessä täytyy muistaa, että jouhet kasvavat hännän yläpinnalta, jolloin ruodon karvaton alapinta voi toisinaan tulla nähdyksi erikseen. 

Kustomointi: aloittaminen

Johan päästiin muuten asiaan! Kiehtooko lukijaa ajatus siitä, että kyllä, hän voi oikeasti tehdä hevosen itse? Alkaako päässä vilisemään ideoita asennoista ja kivoista väreistä?

Kirjoittanut: Afuze. Kirjoittaja on kustomoinut ainakin vuodesta 2010 lähtien ja on myös oppinut kauniisti sanottuna kantapään kautta hyvin paljon. Tekstin kuvat ja kustomit ovat omiani.  

Tuleeko sen jälkeen olo, että hui, en minä ikinä opi tekemään yhtä hienoja heppoja kuin nuo...? Pienuuden tunne on aika odotettavaa jos on nähnyt kokeneiden mallarien tekemiä resineitä ja kustomeita. Mutta jostakinhan hekin ovat sen osaamisensa saaneet - jokainen on ollut joskus aloittelija. Osaaminen on mahdotonta, jos ei ota ja opettele, tee sitä ensimmäistä kustomia ennen kuin tietää, mistä tässä on kyse.

Kustomeitani vuoden 2010 tienoilta. Myös kuva on yhtä vanha, ja sen huomaa... En käsitä miten pystyin ostamaan uhreja niin usein, nykyisin ei moinen enää mahdollista ole!

Tällä sivulla yritän madaltaa kynnystä kustomoinnin aloittamiseen. Liian usein kuulen nimittäin perusteluksi sen, "että minä kuitenkin vaan pilaan sen jos aloitan". Ihmiset, pilaaminen, jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua (minun aloittamistani voi kutsua), rajoittuu yleensä korkeintaan pariin ensimmäiseen kustomiin tai repainttiin, kun harrastukseen vasta tutustutaan. Sen jälkeen on valmiimpi etsimään lisää tietoa ja oppimaan enemmän, koska alkeet on saatu.

(Ja sen "pilatun" kustomin voi kokemuksen kerryttyä kustomoida uudelleen, jos uskaltaa ja raaskii. Niin minä tein.)

Ensimmäiseksi uhriksi voi vaikkapa ostaa Schleichin tai jonkin köykäsen, vanhan lelun, jonka sotkeminen ei ottaisi niin koville. Kaikenkokoiset Schleichit ovat täysin käypiä uhriehdokkaita, riippumatta niiden koosta ja "hienoudesta".

Mitä ainetta muovaamiseen käytetään?
Uudelleenmuotoilu (resculpting) tehdään massalla. Aloittelijalle en itse suosittele vielä esimerkiksi jalka-asentojen muokkaamista, mutta se ei estä massan käyttöä. Sopivia askartelumassoja ovat DAS, Jovi, Kapel ja Krea, muutama muukin merkki löytyy... Näitä saa vähän kaikista päivittäistavarakaupoista (Prisma, Citymarket...) eivätkä ne ole todellakaan kalliita (etenkään jos massaa käyttää säästeliäästi ja muotoiltavat uhrit ovat pienemmistä mittakaavoista). Sitten kun kokemusta on jo jonkin verran, voi alkaa harkita epoksimassojen hankintaa. Epoksit (mm. Apoxie sculpt) ovat todella kovaksi kuivuvia kakskomponenttimassoja, jotka sekoitetaan kemiallisen reaktion aikaansaamiseksi (kemiallinen reaktio aiheuttaa kovettumisen).

Milläs sitten väritän heppani?
Maalit kannattaa ostaa uutena, eikä antaa halpuuden houkuttaa. Kokemuksesta voin sanoa, että halvat maalit kaduttavat myöhemmin enemmän kuin se, että maalipinta on omasta mielestä ruma. Hyviä värejä saa taidetarvikeliikkeistä ja mm. Suomalaisesta kirjakaupasta, ja aloittelijalle sopivin maalityyppi ovat yleensä akryylimaalit. Jos olet jo ennestään taiteilija tai omaat muuten maalikokemusta ja -tuntemusta, testaile vapaasti niitä mitä haluat.

Galeria -akryylejä saa Suomalaisesta kirjakaupasta, Louvrejakin varmaan. Craftit ostin ruokakaupasta, enkä uskonut niiden olevan niinkään hyviä kuin mitä tulokseksi sain. Akryyligesso lienee Suomalaisesta. Kaikista näistä parhaimman laatuisia ovat nuo Galeriat, ja sen kyllä huomaa hinnassa. 

-----

Hyvä vaihtoehto on myös ostaa Lahjakkaasta settejä, joissa on väritön hevonen juuri sitä varten, että ostaja voi sen itse maalata. Mm. Breyerin Stablemateja saa tuollaisissa seteissä. Niihin voi hyvin käyttää mukana tulleiden sijasta itse ostettuja maaleja ja niitä voi myös kustomoida, mikään ei sitä kiellä! Tosin stablematet ovat oikeasti niin pieniä, että aloittelijan voi juuri siksi olla hankalaa saada sellaista hyvin muotoiltua...Siksi suosittelisin aloittamaan etenkin massailun Schleicheistä.

KUVA

Aloittelija, ethän haukkaa liian suurta palaa kerralla. Minä tein niin ja tiedän nyt miten typerää sellainen on. Hiljaa hyvä tulee ja laatu kasvaa sitä mukaa, kun oppii. Minimaalisesti muokattu kustomi ole missään nimessä runsaasti uudelleenmuotoiltua huonompi!

Hevosesta ei ole pakko poistaa mitään ennen uudelleenmuotoilua. Materiaalin lisääminen jo olemassaolevan päälle on ihan yhtä lystiä kuin vaikka kaulan kaventaminen... 

Usein kustomointiin ryhtyminen nostaa tekijän itsetuntoa. Eikä ensikustomista ole pitkä matka siihen, että se alkaa seuraavien ilmaannuttua vaikuttaa kustomoijansa silmissä hyvin alkeelliselta.

Materiaaleista ja välineistä saa lisätietoa täältä, muotoilusta täältä ja maalaamisesta täältä. 


Aloittamisen jälkeen tuleva kehitysprosessi on loputon, siinä ei voi tulla valmiiksi. Tai no, ammattilaisten töitä katsoessa voi tulla olo, että ei tuon valmiimmaksi voi mitään hevosta enää saada, mutta kysypä heiltä itseltään...

...he varmaan kertovat listan verran virheitä, joita eivät näe muut kuin he itse, koska he ovat nähneet läheltä hevosen jokaisen valmistusvaiheen!

Mutta, heräsikö mielenkiinto? Viliseekö päässä laumallinen hevosia, jotka haluaisit tehdä? Vilkuiletko ympärillesi suunnitellen itsellesi työpistettä? Malta vielä hetkonen... Osta se ensimmäinen uhri, jos sopivaa ei vielä löydy, ja kipaise samalla reissulla taidetarvikeliikkeeseenkin. Suosittelen myös käymään läpi Pienoiskavion kustomointisivut, koska ne on kirjoitettu juurikin auttamaan tämän elämäntavan juurruttamisessa arkeesi.

Schleichin TWH -ruuna ja siitä kustomoitu suomenhevonen (jonka kylkimassojen rajat tulin myöhemmin korjanneeksi muotoilupastalla). © Afuze.

Tervetuloa oppimaan, millaista on olla taiteilija!  

Harrastaminen: hevosen tiedot

Minun käsitykseni mukaan hevosmallille voi tehdä ainakin kahdenlaisia tietoja: tekniset tai 'fiktiiviset' eli modelliversumilliset tiedot.

Kirjoittanut: Afuze. 

Kaksi Breyer Traditionalia, vas. Babyflo ja oik. Sam. Minun pienoismaailmassani siis Windrage ja Overkill. Kuva © Afuze.

Molemmille tietotyypeille on yhteistä se, että esimerkiksi näyttelyyn ilmoittauduttaessa hevosesta tulee ilmoittaa nimi, ikä, sukupuoli, väri, rotu, valmistaja ja mahdollinen kustomoija/maalaaja sekä muokkausajankohta.


Tekniset tiedot
Teknisillä tiedoilla tarkoitan esimerkiksi valmistajan, mallin ja sarjanumeroiden sekä vuosilukujen ylöskirjaamista.

Jotkut mallarit eivät halua listata muita kuin teknisiä tietoja, eivätkä välttämättä edes nimeä malleja, jos niille ei sellaista ole valmistajalla määritelty. Tämä on ihan sallittua.


Fiktiiviset/luovat tiedot (modelliversumilliset tiedot)
Tälle ei liene mitään kunnon termiä edes olemassa, mutta fiktiivisillä tiedoilla tarkoitan "epävirallisia" ja harrastajan itse keksimiä tietoja. Näitä ovat esimerkiksi nimet (jos mallilla itsellään ei ole nimeä tai omistaja on sen vaihtanut), säkäkorkeudet, koulutustasot ja luonteet. Myös tallien ja omistajien, hoitajien ja ratsastajien/kuskien määrittäminen kuuluu tähän.

Kuten olemme tuoneet ilmi, Pienoiskavio ei tosiaan listaa talleja, olemme melko teknisiä mallareita. Se ei tarkoita sitä ettei mielikuvitusta käytettäisi. Toisin sanoen, voimme vallan hyvin nimetä hevosiamme ja kehittää niille persoonallisuudet sekä rakentaa niiden ympärille epätodellista maailmaa - modelliversumia. Modelliversumilliset tiedot ovat yksi luovuuden osa-alue hevosmallailussa, koska sekin vaatii realistisuutta ja ymmärrystä. Minkä tahansa rotuinen ei esimerkiksi voi olla ravuri. On myös olemassa rotukohtaisia sääntöjä nimiä koskien, kuten se että suomenhevosen nimi saa olla joko ruotsia tai suomea, muttei mitään muuta.

Tällainen luovien tietojen, luonteiden ja tarinoiden kehittäminen voi kuulostaa leikkimiseltä, ja onkin sille sukua. Kyse ei silti tietenkään ole samasta asiasta. Itse olen taiteellinen ihminen, kirjoitan ja piirrän, teen tarinoita ja hahmoja. Miksen siis ulottaisi tätä identiteettien ja tarinoiden askartelua myös pienoismalleihin? Mallailu on nimittäin vain yksi tapa tehdä tarinoita, muiden joukossa.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että ihminen, joka jaksaa kehittää tietoja ja maailmoja pienoismalliensa ympärille, eikä yksinomaan vain laajenna kokoelmaansa, ei ole lapsellinen vaan luova.

Viimeistään nähtyäni unta, jossa esiintyneen hevosen aioin hankkia pienoismallin muodossa, varmistuin itse siitä että nimeän myös kaikki breyeriläiseni uusiksi. En halua ajatella, että jollakin nukeistani olisi lapasessa eläin, jolla on kaksoisolento - nimeäkin myöten - todellisuudessa...

Symptoms Of Us "Symppy", Breyerin trad. hackney (Heartland High Tech).

Sukutaulut
Osa pienoismallareista harrastaa myös sukutauluja. Täten yksittäiselle mallille kirjataan ylös vanhemmat ja muut edeltävät sukulaiset. Nimien ohella ilmoitetaan värit ja rodut. Värien kanssa saa olla tarkkana, koska niiden tulee olla realistisia; esimerkiksi kimon vanhemmat eivät voi olla ruunikko ja rautias, jos ainakin toinen niistä ei myös ole kimo (eikä edes ole olemassa "kimoa" ja "vaalenevaa kimoa" - kaikki kimot vaalenevat!).

Sukulaiset voi keksiä itse, tai ne voivat olla pienoismalleja ja/tai oikeita hevosia. Jos haluaa käyttää mallinsa sukulaisina toisten malleja tai oikeita hevosia, tulee ainakin pienoismallien kohdalla kysyä omistajalta lupa sisällyttää nimi sukutauluun. Pienoismallille laitetaan merkintä M (model horse) ja oikealle hevoselle R (real horse).

Sukutaulut ja geeneillä leikkiminen ovat ihan hyvä tapa lisätä harrastukseen moniulotteisuutta ja realismia. Riippuu ihan ihmisestä, mitä toimintatapaa haluaa itse käyttää, esim. ovatko kaikki sukulaiset pienoismalleja vai eivät, pitääkö sukulaisten olla samaa skaalaa kuin mallisi, ja sitä rataa.

Itse lukisin sukuiluun myös jälkeläisten ilmoittamisen.


Hevosen ikä, elämä ja kuolema
Pienoismallihevoselle tulee ilmoittaa ikä - tai syntymävuosi! Jos hevosesi on syntynyt vaikka 2005, on se vuonna 2017 12 vuotta vanha. Syntymävuodellisen pienoismallin kannattaa kuolla sitten kun ikävuosia on kertynyt riittämiin. Kuolleelle hevoselle kehitetään uusi identiteetti.

Jos tämä kauhistuttaa tai tuntuu muuten vain absurdilta, voit myös määrittää, että mallisi on pysyvästi tietyn ikäinen (non-aging), jolloin sen ei tarvitse kuolla tulevaisuudessa.

Ikähommien kanssa kannattaa vähän soveltaa. Hevosen syntymäajankohtana voidaan pitää valmistumispäivämäärää, mutta aikuisen mallin kanssa se ei ehkä kuulosta kovin järkevältä, joten esimerkiksi kuukausi sitten valmistuneelle voi lisätä muutaman elinvuoden tuomaan realismia.

(Minä itse henkilökohtaisesti en noudata juuri tätä kaavaa. Heppani ovat non-agingeja ja määritän niille iät sen perusteella, minkä ikäisiltä ne mielestäni näyttävät. Tätä varmaan käyttävän monet muutkin...)

Durio, Safari Blue Ribbonin hannoveriruuna. Classic -skaalaa.

--------------------------------

TIETOKAAVAKKEET

Olen tehnyt liudan tietokaavakkeita, "chartteja", joihin pitäisi (toivottavasti) pystyä listaamaan kaikki tarvittavat tiedot yksittäisestä pienoismallihevosesta.

Kaavakkeita saa käyttää mielensä mukaan, jos ei jaksa itse sellaisia keksiä. Kaavakkeen voi vaikka kopioida koneelle tekstitiedostoon, minkä jälkeen se täytetään ja siirretään sen jälkeen nettiin.

Firster, vanhimmista vanhin repainttini ja samalla uusintarepainttini. © Afuze.

----------

Tekniset tiedot:

Kuvikossa käyttämäni tietokaavakkeet:

Tehdaskuntoisille:

Nimi:
Valmistaja/malli:
Koko/mittakaava:
Sukupuoli:
Rotu:
Väri:
Muuta:

Kustomeille:

Nimi:
Valmistaja/malli:
Nykyään:
Kustomoija, ajankohta: 
Koko/mittakaava:
Sukupuoli:
Rotu:
Väri:
Muuta:

-----

Modelliversumilliset tiedot: 

Afuzen nuket ovat elukoita. Kangaspäällysteiset pohkeet ja kyynärvarret ovat jo mennyttä tyyliä, uudemmilla nukeillani nekin on tehty massasta.

Käytän itse allaolevaa kaavaketta, kun kirjaan Schleichieni ja Schleich -kustomieni tietoja koneelleni. Tiedot kirjoitetaan täten tiivistettynä yhteen pötköön. Teknisempiä tietoja, kuten mikä hevonen oli ennen kustomointia, listataan Muuta -osioon. Sen jälkeen kirjaan tarvittaessa luonteet, tallipaikat ja ties mitkä muut mitkä tulee kyseiselle hevoselle ilmoittaa.

KUTSUMANIMI
Virallinen nimi - Ikä, sukupuoli, rotu, väri, omistaja. Muuta.


Tätä käytän erityisesti traditionaleilleni, kun kirjaan niiden tietoja koneelle:

NIMI
REKISTERINIMI:
MUUT NIMET:
TEKNISET TIEDOT:

IKÄ:
LAJI JA ROTU:
SUKUPUOLI:
RAKENNE:
VÄRI:
SUKUTAULU:
OMISTAJA:
HOITAJA:
ASUU:
VARUSTEET:

HISTORIA:
KOULUTUS:
RATSASTETTAVUUS JA KÄSITELTÄVYYS:

LUONNE:

-----

PLUSSANA: Muut modelliversumilliset tiedot, esim. tallit ja henkilökunta:

KUVA!


Kaavake tallin tiedoille. Jos teknisiä tietoja haluaa lisätä, niiden paikka voi olla Muuta -osiossa.

TALLIN NIMI:
SIJAINTI:
PITÄJÄ, HENKILÖKUNTA:
HEVOSET:
MUUT ELÄIMET:

TOIMINTA:

HISTORIA:

MUUTA:


Nukeille, ihmisfiguureille; mitä nyt kukakin haluaa käyttää ratsastajan ja esittäjän asemessa (omat nukkeni ovat erilaisia elukoita, joten lajirotuosio on tarpeen):

 NIMI
KOKO NIMI:
MUUT NIMET:
TEKNINEN HISTORIA:

IKÄ:
LAJI JA ROTU:
SUKUPUOLI:
RAKENNE:
VÄRI:
PERHE JA SUKU:
ASUU:
VARUSTEET:
KOULUTUS JA TYÖ:
HARRASTUKSET:
HEVOSET:
MUUT ELÄIMET:

HISTORIA:
LUONNE:
MUUTA:

----------

Kuten näkyy, kaavakkeita on joka lähtöön... Ja vaikka mainitsinkin, että tekniset ja modelliversumilliset tiedot kulkevat erillään, sisältävät luovatkin tiedot oikeastaan aina tekniset tiedot. Minusta kumpikaan ei yksistään toimi; esimerkiksi kustomista täytyy aina ilmoittaa kustomoija ja alkuperäismalli sekä koko, ei pelkästään hevosen rotua ja väriä.

Lil' Ricky Rocker -appaloosa Breyer Traditional -sarjasta. Hankittu unen motivoimana ja sai lempinimen "Dreamy". Kuvannut (ja riimun tehnyt) Afuze.

Kumpi sitten on parempi: pitkät vai lyhyet tiedot? Se riippunee kirjoittajasta ja hevosista. Tarkoitan pitkillä tiedoilla niitä, joissa listataan erikseen muunmuassa juurikin valmistaja, malli, onko kustomoitu vai ei, kustomointiajankohta, jne... Niiden listaaminen yksittäin voi lopulta olla tylsää ja turruttavaa, ainakin jos aikoo listata valtavan lauman hevosia eikä kaikista keksi yhtä paljoa sanottavaa.

Lyhyet tiedot helpottavat luettavuutta ja kirjoittamista. Toisaalta niistä voi myös epähuomiossa jäädä asioita uupumaan.

Nettiin kannattaa kirjata aina vähintäänkin tekniset tiedot, joiden oheen kirjoittaa hiukan hevosen luonteesta ja muita yksilöpiirteitä, mikäli jälkimmäisiä välttämättä haluaa mainita. Itse tuppaan rajoittamaan modelliversumillisia tietoja, kun kirjaan nettiin, mutta koneellani hevosten luonteet, historiikit ja yleisesti elämät vievät enemmän tilaa kuin mitkään kuivat perustiedot.


Tietojen kuvittaminen
Omasta mielestäni yksi kiinnostavimmista osuuksista tietojen teossa on niiden kuvittaminen. Kuvien kannattaa tukea tekstiä, ja, mikä tärkeintä, näyttää lukijalle millaisesta hevosesta hän oikeasti lukee. Kuvitettuja tietoja on myös mukavampi lukea, kun kaikkea ei ole jätetty mielikuvituksen varaan.

Teknisten tietojen kuvittamiseen tarvitaan pelkkiä studiokuvia. Luovien tietojen kohdalla asia menee mutkikkaammaksi, ja samalla jännemmäksi -  minkälaisia varusteita tällä yleensä käytetään? Onko se vaikea talutettava? Miten saan rakennekuvan hevosesta, joka on liikkeessä? Näihin kuviin voi sisältää varusteita ja rekvisiittaa sekä nukkeja. Silti, kerta modelliversumillisiin tietoihin kuuluvat myös tekniset tiedot, tulee myös luovien kuvien ohella nähdä niitä 'tylsiä studiokuvia'.

Cerilla, pasotamma. Stablemate.

Mihin tiedot voi kirjoittaa?
Vaihtoehtoja on muutama: paperille (vihko, kansio), digitaalisesti tietokoneelle, tai nettiin.

Paperitiedoilla on monta muotoa. Fyysinen vihko voidaan korvata myös vaikka kansiolla, johon on tulostettu tietokoneella kirjoitettuja tietokaavakkeita. Tiedot kirjoitetaan täten käsin paperille. Haittapuolena on se, että kirjoitustila saattaa loppua kesken ja kirjoitusvälineet voivat olla anteeksiantamattomia (kirjoita mustekynällä vain ne tiedot, jotka eivät varmasti koskaan muutu). Myöskään kuvia ei ole niin helppo laitella, kerta siihen tarvitaan tulostin.

Tietokoneelle kirjoittaminen on käytännössä parempi tapa pitää kirjaa omista malleista. Samalla tiedot saa halutessaan kopioitua sieltä nettiinkin. Digitaalisia tietoja on helppo muokata, kirjoitustila ei lopu kesken ja virheet voi korjata. Kuviakin voi yleensä lisätä, joskin ainakin itselläni kuvat tuppaavat kuormittamaan tiedostoja paljon. (Itselläni on perinne, että pidän tallessa yhden koskemattoman version tietokaavakkeesta. Kopioin sen vaikka moneen kertaan sitten, kun täytyy kirjata tietoja uusille hevosille.)

Nettiin kirjoittaessa hyvä vaihtoehto on blogi - jonne voi tehdä esimerkiksi erillisen sivun lyhennetyille tiedoille tai niin, että julkaisee jokaiselle hevoselle oman blogitekstinsä. Blogien ohella hyvä vaihtoehto ovat nettisivut.   

Varusteet: tekeminen

Jos ihminen ei syystä tai toisesta halua tai pysty hankkimaan hevosilleen varusteita ostamalla, on toinen vaihtoehto tehdä ne itse.

Kirjoittanut: Afuze.

Tackin tehnyt Afuze.

Materiaalit:
- nahkaa, nahkanauhaa (riittävän ohutta tai ohennettavaa)
- kankaita
- naruja ja lankoja
- rautalankaa ja/tai ostettuja metalliosia
- nahalle ja/tai kankaalle sopivaa liimaa

Välineet:
- sakset
- askarteluveitsi (skalpelli/kirurginveitsi)
- pihtejä (kärki- pyörö- ja katkaisupihtejä)
- metallikärkinen lyijytäytekynä (0.5 tai 0.7)
- mustekynä merkitsemiseen
- ompelukone ja muita ompeluvälineitä
- kuminen leikkuumatto, jossa on senttimetriruudukko

Materiaaleja ja välineitä saa kirja- ja askartelukaupoista. Kankaita ja nahkoja kannattaa etsiä kangasliikkeistä (Eurokangas). Kierrättäminenkin kannattaa!

-----

Aloittaminen
Ensimmäinen itse tehty varuste voi olla vaikka riimunaru, tai loimi. Myös yksinkertaiset suitset ja riimut ovat hyviä vaihtoehtoja. Satula taas voi näyttää simppeliltä, mutta on sitä vain ulkoisesti...

Vaikka suurin osa hevosmallien varusteista yritetään tehdä imitoimaan 1:1 -esikuviaan, ei kaiken ole pakko jäljitellä jo olemassaolevaa. Omia designejä on kiva tehdä, lisäksi ensin kannattaa ylipäänsä opetella saamaan mitat ja toimivuus oikein ja ruveta vasta sitten tyylittelemään ja hiomaan. Joskus myös materiaalivalikoima voi sanella sen, mitä voi tehdä.  

Miten?
Ennen työhön ryhtymistä on suositeltavaa etsiä kirjoista ja netistä kuvia siitä varusteesta, jota aikoo tehdä. Kirjoita asioita ylös paperille ja piirrä luonnoksia. Hevostaustasta on tietysti suurta hyötyä.

Jos et voi ostaa nahkanauhaa, sitä voi leikata itse isoista paloista käyttämällä askarteluveistä ja kumimattoa. Solkiin, renkaisiin ja koukkuihin käytetään korupihtejä. 

Miksi tehdä varusteita?
Miksi ei? Varusteet ovat kivoja!  Niillä saa lisäulottuvuutta kuviin ja niiden kanssa räplääminen nyt vaan on hauskaa siinä missä kustomointikin. 

-----

OHJEITA

Poskiremmejä vaiheessa. © Afuze.

Afuze (linkitän lisää ohjeita jahka saan niitä valmiiksi!):
 

Riimunaru ketjulla ja ilman. Traditional. (Vanha!)
Koiran kaulapanta. Traditional/classic. (Vanha!)
Koukku (korvaamaan klipsit ja korulukot). Käsittää kaikki skaalat.
Talliriimu. Traditional. (Vanha!)
Englantilaiset perussuitset. Traditional. (Englanniksi.)
Split crownpiece eli kaksihalkoinen niskahihna enkkusuitsiin. Traditional. (Englanniksi.)
Nivelkuolain. Traditional. (Englanniksi.)
Liikkuva kankikuolain. Traditional. (Englanniksi.)
Ohjat. Traditional. (Englanniksi.)


Kave:

Varuste. Skaala.
Varuste. Skaala. 


Ohjeita saa ja pitääkin soveltaa omaan käyttöön. Meiltä voi myös kysyä apua ja selvennyksiä. 

Varusteet: hankkiminen

Hevosmalleille voi ostaa varusteita mm. nettikaupoista ja toisilta harrastajilta tilaamalla.

Kirjoittanut: Afuze.

Kaven tekemä riimu, saatu tradessa.

Suomessa ainakin Lahjakas myy varusteita koossa little bit, classic ja traditional, ja sieltä voi ostaa myös kaupan omatekoisia vermeitä.

Kanssamallareilta saa varusteita tosiaan tilaamalla. Heihin saa yhteyden sähköpostilla, yksityisviestein tai muulla tavalla mikä on kulloisenkin sijainnin kohdalla kätevintä. Yleensä varusteentekijän töitä voi katsella nettigallerioista ja näin nähdä varusteiden laadun ennen tilaamista. Hinnat lienevät tapauskohtaisia, mutta luonnollisesti laatu maksaa, eli parasta ei ehkä saa pikkurahalla. 

Jos rahan käyttö ei houkuta, voi varusteita hankkia myös tradettamalla. Tällöin maksuvälineenä on rahan sijasta jotain harrastukseen liittyvää, kuten pienoismallihevonen, sivellin, tai muuta vastaavaa joka kelpaa varusteentekijälle palkaksi. Tradet ovat sillä tavalla tasapuolisia, että siinä molemmat 'myyvät' ja 'maksavat'. Vaihtokauppa!

Yksi tapa hankkia varusteita on tietysti tehdä niitä itse. Näinollen rahaa kuluukin vain materiaaleihin.

Harrastaminen: säilyttäminen

Laatikon ja lasivitriinin valtaisa ero.

Kirjoittanut: Afuze.

Afuzen kokoelmaa.

Pienoismallin ja lelun erot säilytystavoissa
Vaikka laatikko olisi kätevin, helpoin ja vaivattomin tapa säilyttää suuri määrä eläinfiguureja, katson karsaasti niitä jotka uskaltavat tallettaa laatikkoon muutakin kuin leluja tai keskenkeräisiä projektejaan. Syynä ovat riskit - lelu on leikkiväline, pienoismalli taas ei. Lelut kuluvat käytössä, maalipinta irtoilee ja osia voi irrota. Sellaista kohtelua ei pienoismallieläin saa joutua kokemaan.

Täten pienoismalleja säilytetään hyllyssä, mieluusti lasin takana pölyltä, huiskivilta koiranhänniltä ja kissojen hampailta suojattuna. Mitä alempana (hyllyssä) pienoismallisi asuu, sitä suuremmassa vaarassa se on. Lasin sijaan hevosia voi suojata myös tekemällä "aitaa" avonaiseen hyllyyn estämään tippumisriskit. Parhaassa tapauksessa hevosella on vielä loimi niskassa, riimu päässä ja tarpeeksi ilmaa vierustovereiden seassa. Toisin sanoen hevoset eivät saisi koskettaa toisiaan.


Vaarat
Jos väännetään rautalangasta, pahimmat riskit ovat nämä: pölyyntyminen, kolhiintuminen ja altistuminen vääntymiselle.

Pöly on kaikista riskeistä harmittomin mutta kuvaamisen kannalta ärsyttävin.

Kolhiintuminen tarkoittaa maalipinnan naarmuuntumista, ja tätä on melko vaikea välttää jos tilaa ei ole tarpeeksi. Yleensä väri kuluu herkimmin ulkonevista osista, kuten kavioista, korvanpäistä ja turvasta - joskus myös kyljestä, jos hevosia pitää säilyttää kylki kyljessä vierikkäin.

Hevosta ei myöskään saa säilyttää eikä edes käsitellä niin, että jokin sen osa joutuisi liiallisen rasituksen alle.

Tarkennus juuri siellä missä pitääkin. © Afuze.

Pienoishevosen suojavarusteet
Pienoismallit ovat herkkiä, paljon herkempiä kuin lelut. Niitä tulee kohdella arvokkaasti ja silkkihansikkain, tosin sydän kurkussa ei sentään tarvitse olla. Säilytystilaa on harvoin liikaa, joten olosuhteiden pakosta voimme joutua tallettamaan heppamme liian tiiviisti ja vieläpä niin, että kaatumisen, kolinan ja muun vahingon riski on valtava.

Mitä huterammin hevonen seisoo, sitä todennäköisemmin se on se, joka menee nurin toisia tai hyllyn seiniä päin, kun kaappi tärähtää tai sitä siirretään. Myös herkkä, ohut maalipinta voi olla isossa vaarassa, etenkin juuri huterien hevosten ollessa kyseessä.

Oikeat hevoset eivät ole lasista tai sokerista tehtyjä, eikä niitä kannata siksi turhaan kääriä (katson pahalla sellaista), mutta pienoismallit ovat, no, taide-esineitä ja herkästi vahingoittuvia. Niitä saa ja pitääkin kääriä, jos haluaa hepoilleen vain parasta (tirsk). Jo mainittujen riskien vuoksi suositan tekemään tai hankkimaan hevosille vähintäänkin loimia. Suojavarusteiden tekemiselle on oma erillinen sivu.


Ylläpidon mainintoja omien malliensa säilytyksestä
Kun kirjoitin tätä sivua, näin koko ajan päässäni oman täyteen ahdetun pikku vitriinini, jossa on liian monta suojaamatonta mallia. Lisäksi Breyer Traditionaleistani yksi on todella kaatumisherkkä; hutera. Sen ei ole tarkoitus olla niin, mutta aina ei voi voittaa, ja on ihan tavallista jos tehdasmallin koivet eivät ihan toimi kuten niiden pitäisi. Kaatumisen eliminoimiseksi olen päätynyt pariin eri ratkaisuun: säilytän kyseistä hevosta kahden tukevamman välissä loimitettuna, tai vastaavasti niin, että se on loimitettu ja makaa kyljellään kankaan päällä - missä nyt sattuukaan tilaa olemaan. Toki hevosmalleja kuuluisi säilyttää seisaallaan, jos mahdollista, mutta tällaisten epätasaisten kavereiden kanssa voi joutua tekemään näitä ärsyttäviä ratkaisuja... (kirjoitti: Afuze)

Nämä pojat eivät ole mitenkään erityisen kaatumisherkkiä, mutta ne ovat repaintteja ja siten tehdasmalleja suuremmassa kulumavaarassa. Siksi säilytän niitä toistaiseksi kyljellään Schleichien suojalointen päällä; jotkut hyllyistäni tuppaavat olemaan melko huteria. Pojat maalasi Kave ja omistaa Afuze.

Mallien alta joutaa kaikki muu omaisuus pois tieltä. Itsellä mallit ovat ihan tukevissa kirjahyllyissä ja tilaakin on riittävästi. Pyrin säilyttämään arvokkaammat mallini ylempänä ja ne vähemmän arvokkaat saavatkin olla alempana. En käytä malleillani suojaloimia, pääasiassa siksi, että olen liian laiska niitä tekemään. Kuitenkin noudatan malleineni hyvin tiukkoja sääntöjä joiden ansiosta ne ovat aikas hyvässä suojassa. En ensinnäkään koske malleihini ellen ole juuri pessyt käsiäni. Lisäksi kukaan muu kuin minä ei saa koskea malleihini. Tärkeintä on se varovaisuus, ja mallien kohtelu niiden arvoisella tavalla.
EDIT// Nykyään malleillani on ihan kunnon vitriinikaappi. Kuvailen sitä kunhan ehdin! (Tämä kappale Kaven käsialaa.)


Pienoismallihevosen käsittely
Säilytyksen ohella on tärkeää tietää, miten pienoishevosia käsitellään, mm. nostetaan, kannetaan ja siirrellään hyllyssä ja pöydällä. Varsinkaan nostamista ja kantamista ei voi tehdä yhtä huolettomasti kuin lelujen kanssa voisi. Varustamisen ja kuvaamisen aikana on hyvä pukea pehmeät kangashanskat (ei kuitenkaan mitään kömpelöitä tumppuja, vaan esim. valkoisia puuvillahanskoja joita saa apteekista) tai kynsikkäät suojaamaan hevosia ihosta irtoilevilta rasvoilta. Luonnollisesti kädet toki pestään aina ennen yhtään minkään asian suorittamista, mutta hanskat ovat silti tarpeen esimerkiksi hien varalta.

Miten pienoismalliheppaa nostetaan ja kannetaan? (Kirj. Afuze.)

Harrastaminen: suojavarusteet

Täällä kerromme, miten heppamallin voi suojata ja miten näitä suojavarusteita saa ja tekee.

Kirjoittanut: Afuze.

Pölyä!
Yksi hevosmallarin pahimmista vihollisista on pöly. Okei, se ei kuluta maalipintaa eikä tee suoranaisesti mitään pahaa, mutta se näyttää keljulta. Ongelma on se, ettei pölyä voi välttääkään, jos omistaa enemmän kuin kourallisen hevosia. Kaikkia ei ehdi käsitellä niin paljon, ettei kukaan kerkiäisi pölyyntyä.

Kun haluan kuvata jotakuta, jolla on mukava pölykertymä yllään, huiskin tämän höttöpeitteen pois pörröisellä vesivärisiveltimellä (todennäköisesti näädänkarvaa, siis pehmeää, tummanruskeaa karvaa). Pölyt tarttuvat siihen hyvin eikä sivellin ole minulla muutenkaan maalauskäytössä (ei paperilla eikä pienoismallilla), sen ainoa tehtävä on poistaa pölyjä. Suosittelen ostamaan ainakin yhden keskikokoisen, pörröisen vesivärisiveltimen pölyrätin virkaa toimittamaan. Onneksi tämän siveltimen voi pestä, kerta se on vedellä läträämiseen tarkoitettukin...

Pölyltä voi kuitenkin jollakin tasolla suojautua - ennaltaehkäisten.


Loimet
Yksi tapa suojata heppa pölyltä ja ihmissormien vaikutuksilta on peittää se loimella. Suojaloimen ei tarvitse olla täydellinen miniatyyriversio 1:1 -koon loimista, koska tämän ainoa tarkoitus on vain suojata figuuria ulkomaailmalta. Ja juurikin käyttötarkoituksensa myötä suojaloimi on hyvin, hyvin yksinkertainen ja karun näköinen viritelmä. Sen tekeminen ei edellytä mitään muuta kuin kaistaleen kangasta ja ompelulankaa. Välineinä jokin tussi/mustekynä, neula ja sakset.

Suojaloimen tekeminen:
1. Teen suojaloimen yleensä leikkaamalla ensin isohkon palan jostakin kankaasta, josta menee neula läpi ja joka toivon mukaan ei purkaannu pienestä hypistelystä. Kangas ei saa olla liian ohutta. Sen tulee olla pehmeää ja suojaavaa.
2. Käännän palasen kaksinkerroin ja mallailen sitä suurin piirtein sille hevoselle, jolle loimi tulisi.
3. Piirrän tussilla tai mustekynällä summittaiset leikkausrajat. Toinen vaihtoehto on käyttää paperista sapluunaa (sekin taitettu ensin kaksinkerroin ja sitten leikattu toiselle puolelle piirrettyjen viivojen mukaisesti), jonka voi vain levittää tarpeeksi suurelle kangaspalalle leikkuurajojen piirtämiseksi.
4. Leikkaan loimen mahdollisimman symmetrisen muotoiseksi. Sovitan sitä hevoselle. Kun olen tyytyväinen leikkuuseen, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
5. Otan pitkähkön pätkän ompelulankaa, jonka vien neulalla läpi loimen molempien puoliskojen yläetukulmista.
6. Katkaisen langan solmittavan pituiseksi...
7. ...ja teen siihen solmun, joka takaa, että kaula-aukko on sopivan  kokoinen.
Suojaloimi on valmis.

Loimen ei tarvitse olla edes täysin symmetrinen; riittää, että se peittää ainakin kropan sivut mahdollisimman hyvin. Ei ole paha jos se suojaa myös jalkoja.


Säilytyspussit
Halutessaan hevoselle voi tehdä (tai ostaa, ainakin Breyer kai myy tällaisia) myös kankaisen säilytyspussin. Sinne mahtuu koko hevonen, suojaan pölyltä ja pahimmilta naarmutuksilta. Se on kätevä myös kuljetuksessa, tosin jos malli on erittäin hauras tulee se silti pakata kunnolla pehmustettuun laatikkoon, vaikka olisikin myös tuollaisessa säilytyspussissa.

(Kave pyrkii mahdollisimman pian kirjoittamaan kasaan kunnon tutoriaalia säilytyspussien tekoon omaan blogiinsa.)

"Pedit"
Kiikkeriä tai muusta syystä herkkiä malleja ei välttämättä voi pitää hyllyssä seisomassa. Kyljelläänkään niitä ei silti voi siellä pitää, kylmiltään, ettei maalipinta kärsi. Siksi on hyvä idea askarrella mallille kankaasta tai jostakin muusta pehmeästä materiaalista alunen, jolle sen voi asetella - toisin sanoen, teet hevosellesi pedin. Hevosen muodoista ja asennosta riippuen sille voi olla tarpeen tehdä myös tyynyjä. Pölyyntymisen voi estää peitolla.

Talli?
Jos maailma olisi täydellinen, olisi jokainen pienoishevonen tallissa sinä aikana, kun mallari ei sitä ole näpelöimässä. Käytännössä tämä on aika mahdotonta. Lisäksi sen tallinkin tulisi olla sellainen, ettei heppa voi siellä itseään teloa - ja tällainen kolhusuojattu talli sitten taas ei näyttäisi riittävän realistiselta. Lieneekin järjevintä tehdä tallit kuvausrekvisiitaksi tai pitää niissä vain joitakin, varmajalkaisimpia hevosia, jotka eivät mene nurin pienestä tärinästä tai heilumisesta (esimerkiksi tallia siirrettäessä).

Kustomointi: maalaaminen

Siinä missä maalausaineet ja -välineet esiteltiin jo välinesivulla, kertoo tämä artikkeli maalaamisesta tekniikkana ja tapana hyödyntää värejä.

Kirjoittanut: Afuze. Kuvien kustomit ovat omiani.

Lähdetään jälleen perusjutuista.

Miksi maalataan? Jotta saadaan hevosesta jonkin värinen. Miten maalataan? Käyttämällä sivellintä värin levittämiseen. Millä värillä maalataan? Niillä, joiden ansiosta haluttu väri hevoselle saadaan - konkreettisesti.

Ensimmäistä kysymystä ei tarvitse sen enempää puida, mutta seuraavissa kyllä olisi analysoitavaa kirjaksi asti. Aloittelija ei kuitenkaan kirjaa tarvitse, ettei tule liian suurta alemmuuskompleksia tai "en ikinä opi noin hyväksi" -oloa. Perusjuttujen perusjuttuhan on asioiden yksinkertaistaminen; rautalangasta vääntäminen.

Itse kuitenkin suosittelen suurin piirtien seuraavanlaista kaavaa:

Vaihe 1. Pohjamaali 
Varsinaisen värin perusta on pohjamaali (jolla voidaan tarkoittaa sekä pohjasävyä että pinnoitetta, jolla helpotetaan värien tarttumista ja tasaista näkyvyyttä). Se on joko itsessään sopiva pohjasävyksi tai sitten pohjasävy maalataan sen päälle; jos pohjustat hevosen gessolla ja haluat siitä kimon, voit varmaan käyttää itse gessoa pohjasävynä, mutta ruunikolle joudut tekemään pohjalle esimerkiksi vaaleanruskean värin, joka siis tulee gesson päälle. Akryylimaaleja käyttäessä on järkevintä pohjamaalata suoraan sillä, millä haluaa turkin vaaleimman sävyn tehdä.

Sopiva pohjasävy keskiverroille ja tummille rautiaille ja ruunikoille.

Vaihe 2. Turkin sävytys
Kun pohjaväri on oikeanlainen, pitää hevoseen lisätä turkin sävyt. Jokaisessa 'yksivärisessäkin' hevosessa on sävyjä - muunmuassa kainalot, kupeet, takareidet, vatsalinja, silmän- ja turvanympärykset tuppaavat olemaan ainakin hieman vaaleamman sävyiset kuin muu turkki, ja selkäpuolella hevosella voi olla vastaavasti tummempaa väriä. Ainoa väri, jonka voi jättää sävyttämättä, on musta; tosin hyvin, hyvin usein mustassakin kyllä on sävyjä. Kakkosvaiheeseen kuuluu myös papurikkokuvioinnin tekeminen, jos sellaista on hevoselleen kaavaillut.

Keltaisesta saa pohjasävyn monelle lämpimälle värille; voikolle, rautiaalle, ruunikolle, hallakolle...

Siitä tuli vahvasti pangaroitunut punarautias. Huomatkaa palettina toiminut talouspaperi.

Valkokirjavalle hevoselle tehdään ensin pohjaväri (jollainen se olisi ilman valkoisia alueita) niihin kohtiin, missä sitä näkyy, ja merkit (maallikkokielellä laikut tai täplät...) maalataan tämän päälle. Halutessaan merkkien rajat voi luonnostella vaikka puuvärikynällä pohjavärin (tai -sävyn) päälle, mikä helpottaa esimerkiksi papurikkokuvion tekemistä, kun näkee tarkalleen kohdat joihin sitä ei tarvitse tehdä. Tapoja on varmaan yhtä paljon kuin tekijöitäkin.   

Vaihe 3. Ihon maalaaminen ja sävytys
Turkin jälkeen maalataan iho. Hevosen iho on yleensä jonkinsävyinen harmaa, valkoisten merkkien (tai jos hevosen väri on esimerkiksi tuplavoikko) kohdalla vaaleanpunainen.

Vaihe 4. Jouhien maalaaminen ja sävytys
Jouhiin kannattaa käyttää kahta eri sivellintä - leveää ja pientä kärkisivellintä. Suurin osa jouhien pinta-alasta maalataan lattasiveltimellä, minkä jälkeen tehdään yksityiskohdat (ts. jouhien kärjet ja muut kapeat kohdat) pienellä kärkisiveltimellä. Jouhien maalaaminen on henkisesti raskasta, koska se on vaikeaa, huteraa ja siinä on helppo tehdä asiat kerrasta pieleen (älkää nyt silti peruuttako uudelleenmaalausaikeitanne tämän takia...), joten maalaajan tulee olla kärsivällinen ja keskittyä. Hyvä tulos on kaiken vaivan arvoinen.

Turkkia vasten olevat jouhenpäät maalataan pienellä kärkisiveltimellä kärjestä alkaen.

Vaihe 5. Valkoiset merkit, kaviot ja silmät
Jos hevosesta ei tullut valkokirjavaa, tehdään valkoiset merkit tässä vaiheessa, jos niitä on. Välineenä olkoon pieniä siveltimiä sekä lattana että kärkisenä.

Merkkien jälkeen maalataan kaviot; niitä varten voi sekoittaa värit näin: musta + valkoinen = harmaa, sekä valkoinen + keltainen + tipla punaista = lämmin kerma. Värien välisestä suhteesta (määrästä) riippuu sitten se, tuleeko sävystä sitä mitä haluttiin. Itse maalaan kaviot nykyisin aina Derwent -merkkisillä vesiliukoisilla puuvärikynillä, jotka levitän lakalla. Kynistä kannattaa käyttää mm. harmaata, valkokavioihin ruskeita ja oransseja; harmaat kaviot kannattaa värittää tummiksi ja vaaleat vähän kevyemmin, oli ne tarkoitus laveerata tai ei (riippuu siitä onko kynä vesiliukoinen vai ei).

Derwent Inktense -kyniä. Näitä voi laveerata eli levittää vedellä (tai tässä tapauksessa lakalla). Tummanruskea ja oranssi.

Kavio väritetän vaakasuuntaan viivoittaen.

Kaviot laveerattuina.

Silmät maalataan pienellä siveltimellä ja mieluiten useissa ohuissa kerroksissa. Ensin maalataan silmävalkuainen, sitten iiris ja lopuksi pupilli. Valoheijastumia ei pidä maalata.

Vaihe 6. Viimeistely ja lakkaus
Kun hevonen on kokonaan maalattu, se pitää vielä lakata joko mataksi tai hitusen kiiltäväksi; keskimäärin kiiltävyys on se, mitä kustomoinnissa vältetään, koska oikeat hevoset eivät ole muovisia - ja pienoishevosen tulee näyttää oikealta hevoselta. Lakan voi levittää siveltimellä tai sienityökalulla (miten kukakin parhaaksi kokee).

Huomaattehan...
...että jokainen maalausprosessi on loppujen lopuksi tapauskohtainen! Järjestys ei aina ole yksi ja sama, vaikka jokin peruskaava ehkä kannattaa ollakin. Lopullinen maalausjärjestys määräytyy aina maalattavan mallin mukaan. Myös välineillä ja materiaaleilla on merkitystä tässä. 

---------------------------------

Maalausvälineiden huolto maalauksen aikana
Siveltimet tulee pestä aina, kun väri vaihtuu. Tämä tarkoittaa käytännössä välineen karvaosan sivelyä vesiastian pohjaa pitkin, samalla sitä voi varovasti painaa alaspäin. Näin varmistetaan, että kaikki maali irtoaa kunnolla myös karvojen tyvistä. Seuraavaksi sivellin huuhdellaan samalla tavalla puhtaammassa vedessä. Sitten sillä sivellään talouspaperia, jotta vesi imeytyy pois karvoista. Niitä voi myös hieman muotoilla ja silitellä sormin.

Vesikippojahan kannattaa olla kaksi, jolloin toinen on likaantumista (maalin poishuuhtomista) ja toinen huuhtelua varten. Molemmat kannattaa pestä ja vedet uusia ainakin sitten, kun heppa on valmis tai jokin työläämpi osuus on saatu maalattua. Varsinkin siinä vaiheessa, kun huuhtelu tuottaa edelleen rantuja talouspaperiin, tulee vesi vaihtaa.

Sivellintä ei koskaan jätetä pesemättä, kun maalaus keskeytyy tai lopetetaan. Varsinkin akryylimaali tappaa siveltimiä hyvin herkästi, jos sitä ei pestä pois mahdollisimman äkkiä.

Kun kastat sivellintä maaliin, vältä sitä, että se ui siellä holkkia myöten. Väriä pitäisi olla aina vain karvoissa, muttei missään muualla. Maalia ei ylipäänsä tarvitse olla siveltimessä paljoa kerralla.


Miten sävytetään tai häivytetään?
Usein pienoishevosta maalatessa tulee tarpeeseen siistien sävytysten tekeminen ilman, että värien välillä on selkeitä rajoja. Tämä voi olla varsinkin aluksi vaikeaa, mutta sen oppii kyllä, kun harjoittelee. Värit joko häivytetään yhteen sotkemalla, kun ne ovat märkiä, tai sitten (akryylejä käyttäessä) niin, että väriä lisätään useina ohuina kerroksina toisen värin päälle. Uusi kerros ei kosketa alemman reunoja.

---------------------------------

Hyviä maalailuhetkosia! Jos ongelmia tulee, lisäapuja saa Pienoiskaviosta ja sen ylläpidolta. Asioiden täsmentäminen tapauskohtaisesti voi olla helpompaa kuin yhden hyvän tietosivun tekeminen.