Harrastaminen: suojavarusteet

Täällä kerromme, miten heppamallin voi suojata ja miten näitä suojavarusteita saa ja tekee.

Kirjoittanut: Afuze.

Pölyä!
Yksi hevosmallarin pahimmista vihollisista on pöly. Okei, se ei kuluta maalipintaa eikä tee suoranaisesti mitään pahaa, mutta se näyttää keljulta. Ongelma on se, ettei pölyä voi välttääkään, jos omistaa enemmän kuin kourallisen hevosia. Kaikkia ei ehdi käsitellä niin paljon, ettei kukaan kerkiäisi pölyyntyä.

Kun haluan kuvata jotakuta, jolla on mukava pölykertymä yllään, huiskin tämän höttöpeitteen pois pörröisellä vesivärisiveltimellä (todennäköisesti näädänkarvaa, siis pehmeää, tummanruskeaa karvaa). Pölyt tarttuvat siihen hyvin eikä sivellin ole minulla muutenkaan maalauskäytössä (ei paperilla eikä pienoismallilla), sen ainoa tehtävä on poistaa pölyjä. Suosittelen ostamaan ainakin yhden keskikokoisen, pörröisen vesivärisiveltimen pölyrätin virkaa toimittamaan. Onneksi tämän siveltimen voi pestä, kerta se on vedellä läträämiseen tarkoitettukin...

Pölyltä voi kuitenkin jollakin tasolla suojautua - ennaltaehkäisten.


Loimet
Yksi tapa suojata heppa pölyltä ja ihmissormien vaikutuksilta on peittää se loimella. Suojaloimen ei tarvitse olla täydellinen miniatyyriversio 1:1 -koon loimista, koska tämän ainoa tarkoitus on vain suojata figuuria ulkomaailmalta. Ja juurikin käyttötarkoituksensa myötä suojaloimi on hyvin, hyvin yksinkertainen ja karun näköinen viritelmä. Sen tekeminen ei edellytä mitään muuta kuin kaistaleen kangasta ja ompelulankaa. Välineinä jokin tussi/mustekynä, neula ja sakset.

Suojaloimen tekeminen:
1. Teen suojaloimen yleensä leikkaamalla ensin isohkon palan jostakin kankaasta, josta menee neula läpi ja joka toivon mukaan ei purkaannu pienestä hypistelystä. Kangas ei saa olla liian ohutta. Sen tulee olla pehmeää ja suojaavaa.
2. Käännän palasen kaksinkerroin ja mallailen sitä suurin piirtein sille hevoselle, jolle loimi tulisi.
3. Piirrän tussilla tai mustekynällä summittaiset leikkausrajat. Toinen vaihtoehto on käyttää paperista sapluunaa (sekin taitettu ensin kaksinkerroin ja sitten leikattu toiselle puolelle piirrettyjen viivojen mukaisesti), jonka voi vain levittää tarpeeksi suurelle kangaspalalle leikkuurajojen piirtämiseksi.
4. Leikkaan loimen mahdollisimman symmetrisen muotoiseksi. Sovitan sitä hevoselle. Kun olen tyytyväinen leikkuuseen, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
5. Otan pitkähkön pätkän ompelulankaa, jonka vien neulalla läpi loimen molempien puoliskojen yläetukulmista.
6. Katkaisen langan solmittavan pituiseksi...
7. ...ja teen siihen solmun, joka takaa, että kaula-aukko on sopivan  kokoinen.
Suojaloimi on valmis.

Loimen ei tarvitse olla edes täysin symmetrinen; riittää, että se peittää ainakin kropan sivut mahdollisimman hyvin. Ei ole paha jos se suojaa myös jalkoja.


Säilytyspussit
Halutessaan hevoselle voi tehdä (tai ostaa, ainakin Breyer kai myy tällaisia) myös kankaisen säilytyspussin. Sinne mahtuu koko hevonen, suojaan pölyltä ja pahimmilta naarmutuksilta. Se on kätevä myös kuljetuksessa, tosin jos malli on erittäin hauras tulee se silti pakata kunnolla pehmustettuun laatikkoon, vaikka olisikin myös tuollaisessa säilytyspussissa.

(Kave pyrkii mahdollisimman pian kirjoittamaan kasaan kunnon tutoriaalia säilytyspussien tekoon omaan blogiinsa.)

"Pedit"
Kiikkeriä tai muusta syystä herkkiä malleja ei välttämättä voi pitää hyllyssä seisomassa. Kyljelläänkään niitä ei silti voi siellä pitää, kylmiltään, ettei maalipinta kärsi. Siksi on hyvä idea askarrella mallille kankaasta tai jostakin muusta pehmeästä materiaalista alunen, jolle sen voi asetella - toisin sanoen, teet hevosellesi pedin. Hevosen muodoista ja asennosta riippuen sille voi olla tarpeen tehdä myös tyynyjä. Pölyyntymisen voi estää peitolla.

Talli?
Jos maailma olisi täydellinen, olisi jokainen pienoishevonen tallissa sinä aikana, kun mallari ei sitä ole näpelöimässä. Käytännössä tämä on aika mahdotonta. Lisäksi sen tallinkin tulisi olla sellainen, ettei heppa voi siellä itseään teloa - ja tällainen kolhusuojattu talli sitten taas ei näyttäisi riittävän realistiselta. Lieneekin järjevintä tehdä tallit kuvausrekvisiitaksi tai pitää niissä vain joitakin, varmajalkaisimpia hevosia, jotka eivät mene nurin pienestä tärinästä tai heilumisesta (esimerkiksi tallia siirrettäessä).